Lapsuuden kotiin tullessa

Lapsuuden kotiin tullessa. Kirjoittanut Olli Wuorinen

Jo kodin katot näkyvi,

Uunin piiput pilkuttavi,

Jo olen omilla mailla,

Lapsuuteni laitumilla;

Tuuli tuntuvi tutulta,

Ahavainen armahalta,

Ilman henki herttaiselta,

Keveältä keuhkoissani;

Kaikki kukkaset kedolla,

Lepät, koivut lehdikossa,

Kaikki vuoret, kaikki vaarat,

Kaikki notkot, kaikki rotkot,

Purot kaikki pulppavaiset,

Lähtehetkin läikkyväiset,

Tutuikseni tunnustelen,

Ystävikseni ylistän.

Tuossakin kiven kolossa,

Kahden kallion lomassa,

Milloin lauloin lukkarina,

Milloin pappina pajatin,

Viklat kuuli virsiäni,

Satakielet saarnojani,

Kaiku kankahan takana

Virkkoi viimiset sanani.

Tuoss’ on lampi lahtinensa,

Rakas siin’ on uimaranta;

Täss’ on tanhua tasainen,

Paras pallonlyönti paikka;

Tuossapa näre näkyvi,

Kuusinen kujasen suussa,

Sen mä piennä siihen pistin,

Ilman suotta istuttelin,

Nyt se suurena, somana,

Lehviänsä leyhyttävi, –

– – – – – – – –

En ehdi sanoiksi saada,

Enkä kielin kertoella,

Mitä mielessä makaapi,

Sykkävi sydän-alassa,

Tullessa tuvan lähelle,

Asunnolle armahalle:

Ken tuvasta vastahani?

Emo vanha vastahani!

Terve, terve, äiti armas!

Terve, vanhempi vakainen!

Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.