Laulu almanakasta

Laulu almanakasta Kirjoittanut Tatu Pekkarinen

1. Viisas kirja kun vietävä

on allakka kaekki tietävä.

Se Helsingissä on räntätty

ja tieto ja eteen on päntätty.

2. Muut kirjat on turhia koruja,

jonnijjoutavia loruja.

Ne pilattu on paljolla hinnalla,

mut ei ne riitä allakan rinnalla.

3. Allakka sannoo aejalleen,

tähtein liikunnot laejalleen.

Se tietää aaringon nousuista

enemmän kun riätäl housuista.

4. Ja siitä sen näkköö tuhmattii,

millon on vietettävä juhlattii;

millon on piettävä kestiä,

tae piijalle tarjottava pestiä.

5. Ja tiijot se antaa oekijat,

millonka lehmät poekiivat,

kun emännällä allakan laejassa

merkit on tietyssä paekassa.

6. Jos ostettava on hevoskapukat,

kärrit, piiskat ja patukat,

se markkinat neovoo tarkalleen,

mut hintoja ei sano markalleen.

7. Jos sinä tyttö riijustat,

on hyvä, jos allakasta tiijustat,

millon sitä vihille poukuttas,

että akat eivät suutasa loukuttas.

8. Ja sitte kun suahaan lapsia,

ehkäpä usseita satsia

ja lapsille pitäs olla nimiä

– niitä siell’ on pitkiä riviä.

9. Allakka ei puhu paksuja,

eikä ota neovosta maksuja,

se lateloo kun täävestä kontista

Helsingin horisontista.

Lähde: Pekkarinen, Tatu 1951: Iloinen testamentti: 115 valittua laulua. Koonnut Toivo Kärki. Oy Fazerin musiikkikauppa, Helsinki.