Lemmen vallan kumous

Lemmen vallan kumous. Kirjoittanut Kaarle Karikko

Ol’ äsken mulle neittonen

Mielestäni hyvä;

Hän viehättävän suloinen

Ja soria, miellyttävä.

Ma tuollen toki uhrasin

Parhaat aarteheni:

Hän oli mulle kallihin,

Niin ryösti sydämmeni.

Ah, silloin siis ma ihanoin

Elon’ aamu koita,

Kun lemmen taivas salamoi,

Ja satoi suuteloita.

Ma lumottuna lemmestä

Luulin, itsen’ miksi? –

Jo unelmien siivillä

Ma nousi enkeliksi!

Mutt’ miksi muuttui mieleni,

Miksi toivon’ riemu?

Nyt mitä virkkaa kieleni,

Mitä uhkuu sielu?

Kun lemmen vallan kumous

Tuli tuosta mulle,

Se eikö kova kohtaus

Oo lempen’ autuudelle?

Nyt onko taivas takanan’ –

Onnein’ kaikki siellä?

Ei, ammun lempen’ armaampaan,

Jok’ sydäntään ei kiellä!

Kario [Kaarle Karikko].

Lähde: Tampereen Sanomat 31.12.1885.