Liikennesääntöjä opettelemassa

Postinkulun uusi aika

Syrjäseutulaisen näkökulmasta Liikennesääntöjä opettelemassa[1] Kirjoittanut Sivukulman Santeri

Rauha

Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 20.1.1938, s. 2. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2067592?page=2 / Viitattu 21.2.2026

On se vaan kummallista tämä maailman meno ja nykyaikainen yhteiskuntajärjestys. Talven tuiskujen keskelläkin pakoitetaan senkin seitsemänsorttisilla säädöksillä, laeilla ja parakraafeilla jo ennestään tarpeeksi asti rasitetut ihmispoloiset yhäti oppimaan uutta ja myös pikkumaisen tarkasti muistelemaan vanhaa. Juuri kun saatiin vanha vuosi kunnialla hautaan ja uutta aloitellaan sikäli kuin pyryilmat sallivat, on uudestaan muisteltava edesmenneen vuoden tapauksia, vieläpä kynä kourassa muisteltava. Nekin harvat todellisen riemun ja ilon hetket — tilipäivät nimittäin — joita mennyt vuosi meille tarjosi, muuttuvat uudelleen esille pöyhittyinä peräti ikäviksi, jopa katkeriksikin. Tästä huolimatta on ne vaan visusti esille vedettävä muistojen kätköistä, nimittäin ne numerot. Rahoista ei verotuslautakunta tällä kertaa välitä. Niistä pitää huolen ulosottomies.

— Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään, sanoo sananparsi. Mutta menkääpäs puhumaan tuollaisia verotuslautakunnalle — —!

— — —

Uusiakin asioita on sentään opittava ja kiireen vilkkaa sittenkin, ellei halua jäädä auton alle. Helmikuun ensimmäisenä päivänä astuvat näet voimaan uudet liikennejärjestyssäännöt, ja tarkoitus kai lienee sellainen, että nuo säännöt siihen mennessä opitaan. Ajattelin vakavasti antaa tässä selventäviä ohjeita ja neuvoja lehtemme lukijakunnalle, mutta tarkemmin asiaa harkittuani luoviinkin tuosta ihmisystävällisestä aatoksestani. Tämä johtuu siitä, etten vielä tarkoin tunne uusia asetuksia. Taikka, rehellisesti sanoen, en tunne niitä juuri laisinkaan. Autojen ja muitten voimavaunujen osalta en yritä liikennesääntöjä opetellakaan, mutta mainittujen ajoneuvojen väistämistä täytyy sentään harjoitella. Sitä samaa toivon muuten kaikille toisillekin arv. autottomille lukijoille.

Vanha tuttavani Kalle Koikkala, suuren perheen päämies, oli vallan kauhistunut uusista liikennesäännöistä. Väitti sellaistakin, että nuo säännöt on muka vain hänen kiusakseen muutettu.

— Johan sinä hassuja juttelet, huomautin välillä. Ettäkö sinun kiusaksesi?!

— Niin oikein, sanoi Kalle, Aina nuo herrat minua kiusaavat, kun olen sellainen hidasoppinen. Mutta minkä kerran olen oppinut, sen kyllä muistan. Ja sehän se juuri onkin surkeata! — Kun olin sotaväessä, saivat suurella vaivalla temput isketyksi päähäni. Osasin ne kyllä vielä siviilissäkin hyvin, niin hyvin, että muija ja penskatkin menivät ruoturintamaan ja tekivät ryhmäkaarron eri vilkkaasti, jos satuin äkseerauspäälle. Mutta annapas olla, kun jouduin viime kesänä Niinisaloon kertausharjoituksiin! Siellä herrat nauroivat minulle vasten naamaa, kun puhuin ryhmäkaarrosta, ruoturintamasta ja garnisoonista. Olivat, senkin juuttaat, välillä muuttaneet koko sotakomennon! — Ja muitakin harmeja on sattunut, niinkuin esimerkiksi…

— No, anna niitten harmiesi olla, keskeytin Kallen kovaäänisen juttuamisen. — Mutta mitäs kiusaa uudet liikennesäännöt sinulle sitten aiheuttavat?

— Ettäs sellaista viitsit kysyäkin! tiuskasi Kalle. Voi jospa tietäisit kuinka monta selkäsaunaa olen saanut antaa lapsilleni saadakseni ne pysymään tien oikealla puolella maantiellä liikkuessaan. Ja nyt, kun ankaralla hellittämättömällä työllä olen jälkeläiseni saanut kutakuinkin ymmärtämään ja käytännössä noudattamaan sitä n .s. liikennekulttuuria, elikkä suomeksi sanoen: väistämään autoja, niin silloin Helsingin herrat käskevätkin mukuloitten niinkuin raavaittenkin ihmisten väistää vasemmalle ja kävellä tien vasenta reunaa. Sanon minä sen, että oikea käteni puutuu vielä monta kertaa ennenkuin tuo uusi, käsittämätön määräys on isketty jälkeläisteni tajuntaan. Ja vanhin poikani, Einari, ajella sohlaa jo polkupyörällä! Hänelle täytyy antaa lisäksi yksityisopetusta, pyöräilijöillä kun on tietenkin vallan toiset parakraafit. — Voitko kuvitella, mitä minun lapseni kaiken tämän edestakaisen sohlauksen jälkeen ajattelevat Suomen laeista ja asetuksista?

— Eivät he sellaisista mitään ajattele. Mutta toinen asia on, mitä s ajattelevat isästään…!

Sivukulman Santeri

1. Tätä kirjoitusta ei alun perin ole varustettu otsikolla, vaan otsikko on annettu vasta kirjoitusta Wikiaineistoon tuotaessa.