Lokakuun yössä

Lokakuun yössä Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Kuin loistaa kirkkahasti

kuu, sirppi taivahan!

Ma joen rantaan asti

nään kentän kostean.

Siell’ usva-aaveet mataa

veen pintaa himmeää,

ja puista verta sataa,

mi mustaan maahan jää.

Niin syys, niin syys on tullut!

Puu, ruoho lakastui.

Vain haavelinnut hullut

yömustaa vettä ui.

Mut vaikertelet turhaan

sa eessä viikatteen:

Se tottunut on murhaan

jo sataan, tuhanteen.

Noin nousee kirkkahana

tuo sirppi Kohtalon.

Vain puuttuu viime sana –

ja tilis tehty on.

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1929: Kahlittu: runoja. WSOY, Porvoo.