Luonnon ihanuus

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Luonnon ihanuus.

Kirjoittanut Isak Hirvonen


Kun olin vielä nuori lapsi rukka,
Kasvavainen niinkuin kedon kukka,
Niin ajatukset synnyit mieleeni
Ja kysymykset tuotti kieleni.
Kun katsoin taivaan suurta ihanuutta,
Ja sinipilvein suurta kauneutta,
Niin lyhykäinen järki pian puuttui
Ja kauniimmaksi koko luonto muuttui.
Kun katsoin taivaan suurta aurinkoista,
Kuin ihanasti tänne maahan loistaa,
Niin enpä tiennyt missään kauniimpaa,
Se voittaa kullan kirkkaudesta.
Kun katsoin vielä taivaan tähtilöitä
Ja monenlaisii luonnon ihme-töitä,
Niin muistin sen, kun kaikki nämät loi
Ja sanallansa kerran ilmi toi.
Kun Abrahami, lasna ollessansa,
Tuli ulos ensin luolastansa:
Niin tähdet loistit silloin taivaalta,
Ne näytit hälle ihaan kauniilta.
Kun ihanuus jo intonsa niin täytti
Ja koko luonto rakkahalta näytti,
Niin aikoi ottaa siitä Jumalan,
Taivaan tähden suuren kirkkahan.
Vaan samassa myös katos tähti pian
Ja kuu jo nousi pikaisesti siaan;
Vaan samassa myös kuukin pakeni
Ja Abrahamin suru eneni.
Kun aurinkoinen, kulta muodossansa,
Nousi ylös jälleen vuorostansa
Niin Abrahami jälleen ihastui;
Vaan samassa se ilo pakennui.
Hän Jumalakseen otti näiden luojan
Ja kaikkein kauneuden ilmi tuojan.
Ja tuli tästä oikein, huomaamaan.
Kaikkein luojan, oikian Jumalan.
O suuri luonto, kuinkas meille annat
Ilon, riemun, jonkas aina kannat!
Kun lapsuudessa jo niin liikutat
Ja suurta luojaa meille muistutat.

–[I]s[a] –k. H[irvone]––n.


Lähde: Sanomia Turusta 15.11.1859.