Maakuntamatkailun puolesta
| Ympäristöjen kaunistamisesta | Syrjäseutulaisen näkökulmasta Maakuntamatkailun puolesta[1] Kirjoittanut Sivukulman Santeri |
Pyöräretken varrelta |
| Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 10.6.1937, s. 3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2069101?page=3 / Viitattu 21.2.2026 |
Matkailusesonki on jälleen alkanut, joskaan ei tänä vuonna hyvien ilmojen suosimana. Ihmisiin on tarttunut matkailukuume pontevin ottein. Äveriäämmät kansalaiset kiiruhtavat ulkomaille, mistä palattuaan ovat tietenkin leuhkaa poikaa. Vähemmän äveriäät taasen tyytyvät katselemaan oman maan nähtävyyksiä, ja varmasti hekin — elleivät nyt juuri voi leuhkia — ovat ainakin tyytyväisiä matkaansa, sillä onhan sitä nähtävää ja opittavaa tässä suloisessa Suomenmaassakin. On enemmän kuin osaamme kuvitellakaan.
Allepainettu, joka periaatteessa ja erään toisenkin varsin painavan syyn vuoksi — hoksaavainen lukija tämän syyn ehkä arvaakin — ei harrasta pitkiä matkusteluja, ulkomaanreissuista puhumattakaan, käväisi kuitenkin pienellä virkistys- ja opintomatkalla tässä omassa maakunnassamme, tarkemmin sanottuna Tyrväässä ja Vammalassa. Mukanani oli aika liuta nousevan polven edustajia. Ehkäpä juuri tämän matkaseuran ansiosta tuli mainittuja seutuja katseltua perusteellisemmin kuin aikaisemmilla käynneillä. Ja varmasti myös opittua enemmän. — Rajoitun tässä mainitsemaan vain siitä, mitä näimme uutta ja mitä taas vanhaa.
Jospa aloitan Tyrvään Kirjapainossa käynnillä, missä m.m. tämä meille tuttu »Paikalliskorttikin» painetaan. Eihän tämä kirjapaino aivan uusi ole, ja pitkästi toistakymmentä vuotta on firman pääjehu, johtaja K. Niemi, sitä hoidellut ja kasvatellut, muokannut sekä laajentanut, ja valtava ruljanssi siitä onkin paisunut. Mutta meille retkeläisille tämä kaikki oli uutta, ennen näkemätöntä. Monta metriä on allepainettukin kyhännyt palstantäytettä painoon vietäväksi, mutta ensimmäisen kerran näin kirjapainon täydessä työn touhussa. Ja kylläpä se oli eri vilskettä! Latomossa käyvät Linotype-koneet täyttä vauhtia ja suuri joukko käsilatojia työskentelee kovalla kiireellä kastien ääressä. Valmiita ladelmia olikin vallan tuhottomasti. — Painon puolella olivat isot painokoneet käynnissä, parhaillaan painettiin m.m. »Säästäjää», jota painetaan kymmeniä tuhansia kappaleita. Salin sivustoilla surisivat pienemmät painokoneet, joista toiset automaattisesti painoivat mikä lomakkeita, mikä hautauskutsuja y.m.s. Valmista näytti tulevan nopeasti. Erikoisella mielenkiinnolla, sanoisinko hartaudella, katselin sitä konetta, jolla tämä meidän lehtemme painetaan. — Se on vanhemman mallinen, sanoi johtaja, mutta jämttiä työtä kone näytti silti tekevän.
Yläkerrassa tutustuimme tilavaan ja jos jonkinsorttisten koneiden täyttämään sitomoon. Siellä oli valtavat pinot »Säästäjää», oli »Tyrvään Sanomia» postiin lähdössä, oli vielä kirjoja suuret pinkat. Ja kyllä vaan tuli valmista sielläkin!
— On täällä väkeä, jos on koneitakin, lausuimme johtajalle, joka esitteli meille kirjapainon eri osastoja.
— Onhan meillä väkeä yli kuusikymmentä henkeä. Palkkojakin maksamme vuosittain lähes miljoona markkaa.
— Ohoh, jopas on siinä litviikiä! — Ja paperia tietenkin kulutatte mahdottomasti?
— Kyllä sitä tavaraa kuluu erinäisiä vaununlasteja. — Arvaahan sen, kun täällä painetaan kymmeniä lehtiä ja muita julkaisuja sekä lisäksi kaikenlaisia muita painotöitä toimitamme eri puolille Suomea, aina Helsinkiä ja Kuopiota myöten.
— Eipä näy täällä olevan työnpuutetta, lausuimme lopuksi. Kyllä huomaa, että pula-aika on kirkkaasti sivuutettu.
— Niinpä kyllä, hymähti johtaja. Ja se ystävällinen konttorineiti, jonka kanssa puhelimitse vähintäin kerran juttelumme, huomautti siihen, ettei täällä pula-aikaa ole ollutkaan.
— — —
Mutta Vammalassa näimme myös paljon vanhaa. Kirjapainossa tapasimme toimittaja Hannes Prusin, joka kesken toimituskiireitten hyväntahtoisesti tuli näyttämään meille Tyrvään museon kokoelmia. Tiesin kyllä toimittaja Prusin voimallisesti ajaneen museoasiaa — onhan Tuuran pakinoistakin aina huokunut lämmin rakkaus ja syvä kiintymys kotiseutuun sekä sen menneisyyteen — mutta en mitenkään osannut kuvitella, että muutamassa vuodessa on kyetty hankkimaan niin valtavat ja edustavat kokoelmat, kuin mitä Tyrvään museossa näimme. Jätän yksityiskohtaisemman selostuksen sikseen, sillä siihen en kykenisi. Ja sitäpaitsi olisi jokaisen, joka Vammalaan kulkunsa suuntaa, ehdottomasti käytävä tutustumassa museon kokoelmiin. Siellä museossa astuvat menneet sukupolvet kumpujen yöstä. Siellä me tapaamme kappaleen vanhaa Satakuntaa, näemme edesmenneet sukupolvet ikäänkuin elävinä edessämme. — Meille sattui, kuten jo edellä mainitsin, vielä niin onnellisesti, että saimme oppaaksemme toimittaja Prusin, joka tuntee museon jokaisen esineen, tietää, mistä ne on hankittu ja mihin kutakin on aikanaan käytetty. — Ja millä lämmöllä hän meille kokoelmia selosti! Vanhat esineet ja työkalut tulivat ikäänkuin eläviksi ja niiden muinaiset käyttäjät läheisiksi ja rakkaiksi. Eikä ihmekään, sillä kaikkihan olivat vanhojen satakuntalaisten, meidän esi-isäimme, kätten töitä, heidän arkipäiväisessä aherruksessaan tai pyhäisissä juhlissaan käyttämiä. — Huomattava vielä on, etteivät museon kokoelmat ole yksistään Tyrväältä peräisin, vaan siellä on paljon esineitä muistakin pitäjistä, kuten esim. Suodenniemeltä ja Mouhijärveltä. Toimittaja Prusi lupasikin tänä kesänä käydä täälläpäin, m. m. Sävissä ja Peräkunnassa, etsimässä sitä, mikä on vanhaa ja katoavaa, mutta tuleville polville tavattoman arvokasta.
— — —
Tänäkin kesänä matkustavat ihmiset mikä minnekin virkistystä ja miks’ei myös oppiakin saamaan. Mutta kuinkahan moni on ajatellut tutustua omaan maakuntaansa, tähän kauniiseen Satakuntaan, jonka nähtävyyksistä niin peräti vähän rumpua lyödään? — Teitä, kanssaveljet ja sisaret, joilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta pitkiin matkusteluihin, kehoittaisin retkeilemään oman maakuntamme piirissä, sillä paljon on nähtävää täälläkin, saattaa olla heti naapuripitäjässä. — Satakuntalainen Osakunta, jonka järjestämää mielenkiintoista ja arvokasta radiotuntia saimme keväällä kuunnella, on monin tavoin työskennellyt maakuntamme hyväksi sekä sen mainostamiseksi. Ehkäpä mekin kerran opimme, niinkuin sanotaan, »näkemään metsää puilta» ja toteamaan, että oma maakunta on mansikka ja muut ovat mustikoita. — Vaikka hyviähän ovat mustikatkin, senpuolesta.
Sivukulman Santeri
- ↑ Tätä kirjoitusta ei alun perin ole varustettu otsikolla, vaan otsikko on annettu vasta kirjoitusta Wikiaineistoon tuotaessa.