Maamme (Avellan)

Maamme. (Runeberg’in kirjoittama). Uusi suomennos. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Oi maamme Suomi, synnyinmaa

Soi ääni herttainen!

Ei laaksoa, ei kukkulaa,

Ei rannikkoa rakkaampaa

Kuin maamme pohjanperäinen,

Kuin manner isien.

On maamme köyhä, köyhäks’ jää,

Jos kultaa vaaditaan,

Meit’ outo oitis kierähtää;

Vaan lempimaa on meille tää,

Se nummin, vuorin, saarin vaan

Meill’ tarjoo kultamaan.

Sen virrat meille rakkahat,

Sen kosket kuohuineen,

Nuo metsän jylhät kaikunnat,

Täht’yömme, päivät kirkkahat,

Kaikk’, kaikki, lauluin, loistoineen

Mi tunki rintaseen.

Tääll’ auroin, miekoin, miettehin

Oil isät vireillä!

Tääll’ pilvisäin ja seestehin,

Tääll’ onnin kolkoin, myötäisin

Sai Suomen kansa lempiä

Ja vaivat kärsiä.

Ken lasti kaikki taistelet

Jot’ kansa kesti tää,

Kun vaino täytti laaksolot,

Kun halla tuotti ahdingot,

Ken mittas verta lämpimää

Ja mieltä kärsivää?

Tääll’ verta tuota uhrannut

On meidän eistämme,

Tääll’ riemut kaikki maistellut

Ja täällä huolet huokaillut

Se kansa, meidän eillämme

Mi kantoi kuormamme.

Tääll’ olla meidän mieluisaa,

Tääll’ kaikki tarjotaan;

Jos onni kuinka vaihettaa,

On meillä maa, on isänmaa,

Mit’ armaampata konsanaan

Voi taivas suodakaan.

Ja tässä, tässä on se maa,

Sen näämme eissämme;

Me kättä voimme oijentaa

Ja vettä, maata osoittaa,

Ja lausua: kas tuossa se,

Maa kallis isiimme!

Ja jospa meitä saatettais

Vaikk’ kultapilvihin,

Jos tähtitanssit tarjottais,

Miss’ huoku, itku katkeais,

Pois maahan kurjaan kuitenkin

Me harrottaisihin.

Oi vakavuuden, laulun maa,

Sa tuhatjärvinen,

Jon ranta myrskyt laimentaa,

Oi muiston, vastaisuuden maa,

Oo köyhyydessäs riemuinen,

Oo vapaa, turvainen.

Sun kukkas kerran puhkeeva

On verhosulvustaan;

Kas, lemmestämme kasvava

On riemus, toivos kirkasna,

Ja korkeammin kaikumaan

Käy laulu isänmaan.

E[dvin]. A[vellan].

Lähde: Satakunta 27.12.1873.