Maamme kirja: 10. Meidän maamme alusta

Kohteesta Wikiaineisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
9. Merimiehen koti-ikävä 10. Meidän maamme alusta.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius
11. Meren-neito


Sen ovat sanoneet viisaat miehet, jotka ovat tutkineet kappalten alkua Jumalan sanan mukaan: meidän maamme ei ole aina ollut sellainen kuin se nyt on. Se on saanut monta muutetta tulen, veden ja jäiden kautta, ennenkuin se on tullut nykyiseen muotoonsa.

Maa oli ensin tulinen vetelä pallo, jossa vuoret ja muut aineet olivat kuumuuden sulaamina. Vähitellen antoi Jumala tämän tulipallon jäähtyä mailman avaruudessa olevasta kylmyydestä. Maan pinta on siis vähittäin jähmettynyt kuoreksi sen sulana olevan sisuksen ympärille; mutta kahden peninkulman syvyydessä jalkaimme alla on vielä tänäkin päivinä tuli, joka välistä puhkeaa ulos maanjäristyksissä ja tultasuitsuttavissa vuorissa. Likempänä maan kylmiä napoja on kuori paksumpi, ja siksi tunnemme me täällä ainoastaan harvoin vähäisiä maantäristyksiä.

Maan pinta ei ole jähmistynyt yhtäläisesti joka paikassa, ja siitä on tullut halkeimia kuoreen. Halkeimista purkausi paljolta sulaneita aineita maan sisästä. Tästä tuli vuoria, jotka ensin olivat pehmeitä kuin sulanut rauta ja jähmistyivät jälkeenpäin. Kaikki vesi oli alussa kuumuudesta ilmaan haihtuneina höyryinä. Mutta maanpinnan jäähtyessä kylmenivät vesihöyrytkin ja putoilivat rankkana sateena maahan, Tästä tuli meri ja peitti ensin koko maan. Sitte tapahtui monia rajuja mullistuksia tulen ja veden voimain toistensa kanssa taistellessa. Osa vettä juoksi maan onsiin paikkoihin ja syviin laksoihin, ja Jumala eroitti kuivan maan merestä.

Kauan ennen ihmisten asumista meidän seuduillamme maata hyökysivät pohjaisen Jäämeren aallot joka paikassa maamme päällitse. Tästä merestä kohosivat silloin ainoastaan korkeimmat vuoret kallioina vedestä. Meri tuli liikkeesen suurista maanjäristyksistä, jotka särkivät osan vuoria kappaleiksi. Suunnaton jäiden paljous ajelehti pohjois-navalta, vierittä kallion-kappaleita toistensa päälle, murensi toiset someroksi ja hiekaksi sekä hajotti toiset sen aikuisen meren pohjaan. Kaivoa kaivaessamme saamme nähdä, kuinka erilaisia kerroksia hiekkaa, someroa ja savea on asettaunut toistensa päälle entisessä meren pohjassa, joka nyt on kuivana maana. Ja monissa paikoissa on hiekka kokounut särkiksi ja kankaiksi.

Osa kallionkappaleita jäi makaamaan irtanaisena vierinkivinä. Toiset kokoutuivat yhteen kiviraunioiksi. Vieläkin nähdään näiden kivien särmäin olevan kuluneita. Vuoret ovat monissa paikoissa juurikuin silitetyt, toisissa paikoin juurikuin kivien ja jäiden piirtämät, jotka muinoin ovat vierineet niiden päällitse.

Välistä on meren vesi hyötynyt edes ja takaisin pyörteistä. Kun siis kivi on ollut siinä ja hyöky-aalto sitä pyörittänyt, on se vähitellen kaivanut vuoreen pyöreitä reikiä, joita kutsutaan hiidenkirnuiksi eli hiidenpadoiksi. Ne on vesi sorvannut erittäin kauneiksi, ja niitä on hyvin paljo etelä-Suomessa.

Täällä, jossa me nyt asumme, on siis muinoin ollut pauhaava meri, ja vieläkin löytyy monissa paikoin meriraakun kuoria maassa. Mutta se oli Jumalan tahto, että tämän maan piti kohiaman ylös merestä niin ihmeellisellä tavalla, kuin harvat muut maat, paitsi pohjois-Ruotsia. Ja tätä varten on Jumala käyttänyt maanlaista tulta. Tämä tuli, joka täristää etelä-maita maanjäristyksillä, kohottaa täällä pohjassa Suomenmaan pintaa ylös. Tämä tapahtuu niin pitkällisesti ja takaisesti, että pohjois-osa Suomea joka vuori kohoaa ylös meren pinnasta puolen tuumaa, joka tekee noin 2 kyynärää sadassa vuodessa.

Maankohoaminen ei ole yhtäläinen joka paikassa. Etelä-Suomi kohoaa tuskin kyynärää sadassa vuodessa. Kohoamisen näin pitkään käydessä emme voisi sitä havaita, jos emme näkisi meriveden alinomaa vähenevän rannikoillamme. Vaan kohotessa ylös pakenee vesi pois sen edestä. Kaukana nykyisiltä rannikoilta on maasta löydetty laivan ankkureita ja jäännöksiä. Siinä, missä suurilla laivoilla ennen oli kulkuväylä, uipi nyt enää tuskin tavallinen vene. Missä vanhat muistavat soutaneensa nuoruudessaan , siinä kävelevät nyt lapset kuivin jaloin hiekalla. Missä kalastaja ennen piti verkkojaan, siinä tekee nyt talonpoika heiniä. Lahdet kuivavat, matalat kasvavat saariksi, saaret kasvavat yhteen mantereen kanssa.

Tällä lailla on Suomi muinais ajoista asti kasvanut merestä ja kasvaa vielä tänäkin päivänä. Onhan se voitto ja ilo nähdessä sellaisen enenemisen tulevan Jumalan voiman avulla luonnossa. Olisipa vielä suurempi voitto ja ilo nähdessä kansamme kasvavan jumalanpelvossa, hyvissä avuissa ja hyödyllisissä opeissa.

Maan pinta on hyvin epätasainen, Kun siis maa on kohonnut ja meri on paennut pois edestä, on osa merivettä pysähtynyt jälelle laksoihin ja synnyttänyt maamme monet vedet. Ne suuret vedet olivat alkujaan merenlahtia, yhdistettyinä salmilla meren kanssa, Kun kohoaminen eneni ja rinne jyrkkeni, tulivat entiset salmet virroiksi. Ja mitä jyrkemmäksi kävi rinne, sitä väkevämmiksi tulivat virrat, sitä enemmän ne vetivät vettä järvistä. Jäät veivät lähteissään keväellä kiviä muassaan. Kivet pysähtyivät virtojen kaitaisiin ja mataloihin paikkoihin, ja siitä tulivat ne monet kosket, joita ei ollut ennen. Kun siis järvet eivät enää olleet pitemmältä yhdistettyinä meren kanssa, tuli niiden entinen suolainen vesi sateesta, juoksevista lähteistä ja sulaneesta lumesta suolattomaksi. Kalat jäivät suljetuiksi, ja siksi on vielä tuhansia pieniä järviä täynnä kaloja, jotka ovat tulleet niihin merestä. Mutta sellaiset kalat ja vesikasvit, jotka elävät ainoastaan suolaisessa vedessä, kuolivat vähitellen pois.

Taivaat olivat muinen ja maa vedestä, joka vedessä Jumalan sanan kautta seisoo. 2 Piet. 3: 5.

Vilja kasvaa maasta; mutta sen sisukset käännetään nurin, niin kuin tulelta. Job. 28: 5.