Maamme kirja: 42. Ruskealan marmorilouhos

Kohteesta Wikiaineisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
41. Graniiti-louhos Pyterlahdessa 42. Ruskealan marmorilouhos.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius
43. Suomen rauta


On varsin hupaista tuntea kaikki kivenlajit ja niiden yhdistyksen. Moni polkee niitä huolimatta jaloillansa eikä tiedä kuinka suuren rikkauden ja moninaisuuden Jumala on luonut kovaan kiveenkin. Eikä moni tietämättömyydessään polkein kallista kiveä huomaa (sinistä) safiria tahi (viheriää) smaragdia, joita joskus löydetään Suomessa ja jotka ainoastaan tarvitsevat puhdistamisen ja hiomisen saadakseen kalliin arvon. Niitä on niin moninaisia erilaisia kivilajia maassamme, että niistä saattaa kirjoittaa pitkiä kirjoja, ja piamite joka vuosi keksitään joku uusi kivenlaji, jota ei ole ennen tunnettu. Ja kaikesta tästä saadaan lukea kivennäisopissa eli mineralogiassa

Hyödyllisten kivilajien seassa on tavallista kalkkikiveämme yleisimmästä löytyvänä, ja sitä on runsaasti etelärannikolla. Harvinaisempaa Suomessa on se kallis kalkkikivi, jota kutsutaan marmoriksi ja käytetään kaikeillaisiin taideteoksiin. Ruskealan pitäjäässä Laatokan pohjaisessa päässä on maamme ainoa suurin marmorilouhos. Ruskealan marmori on eriväistä: tavallisin on harmaansininen valkeissa, sinertävissä tahi tummanharmaissa juovissa. Paikoittain on se viheriäinen; mutta tavataan aivan valkeatakin thai kokonaan mustaa marmoria. Sitä löytyy hajallaan yleensä koko tienoossa, mutta itse sen pääpaikka kohoaa ylös yksinäisenä vuorenselkänä, joka on liki neljännes peninkulmaa pitkä ja muutamin paikoin kohoaa aina 150 jalkaa ylös alapuolella juoksevasta pienestä joesta. Kun marmorilohkareet ovat hakatut neliskulmaisiksi, viedään ne marmorisahaan, joka ahkerasti, mutta hyvin hitaasti, sahaa, tahi oikeimmin viilaa lohkareet, hiekan avulla, ohuemmiksi kappaleiksi. Nämä viedään sitte Pietariin sekä käytetään kallisarvoisiin ja kauneihin rakennuksiin, niin kuin Iisakinkirkkoon, talvipalatsiin ja keisarillisiin huvilinnoihin. Ruskealan marmorin keksi vuonna 1765 pastori Sortavalasta Samuel Alpaeus, ja ensimmäinen lohkominen alkoi vuonna 1768. Aina siitä asti on marmoria murrettu irti vuoresta, välistä suurella kulungilla ja paljolla työllä.

Valkeata marmoria on löydetty likellä Turkua ja lähellä Torniota; mustaa marmoria Porin satamaa likellä ja Kittilän Lapissa; kirjavaa marmoria useissa muissa paikoissa. Vielä ei ole nähty maksavan kustannuksia siellä murtaa marmoria, mutta luultavasti löydetään muita paikkoja, joissa se paremmin palkitsee vaivan.