Maamme kirja: 77. Leikkisatuja

Kohteesta Wikiaineisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
76. Yhteentulo jättiläisten kanssa 77. Leikkisatuja.
Maamme kirja
Kirjoittanut Zacharias Topelius
78. Suomalainen kansanrunous


Jossakussa paikassa tätä maata on kylä nimeltä Hölmölä, ja siinä asuvat Hölmöläiset. Nämä Hölmöläiset ovat erinomattain varovata kansaa ja miettivät tarkkaan, ennenkuin he mihinkään ryhtyvät, ettei mitään vahinkoa tulisi kiireen tähden. Niistä kerrotaan monien muiden yritysten seassa seuraavia:

a) Elonleikkuu. Kun Hölmöläisten piti leikata ruista, tarvitsivat he siihen seitsemän henkeä. Yksi sujutti rukiin olkia; toinen piti puukappaletta alla; kolmas löi olet poikki; neljäs kantoi lyhteesen; viides sitoi lyhteet; kuudes kantoi lyhteet läjään; ja seitsemäs pani ne kuhilaille. Matti sattui kerran näkemään heidän työnsä, ja häntä kummastutti heidän suuri toimeliaisuutensa. Illalla oli puoli sarkaa leikattuna ja toinen puoli leikkaamatta. Matti tahtoi auttaa Hölmöläisiä ja otti työkseen leikata ja sitoa sen mikä vielä oli leikkaamatta. Kun hän oli lopettanut työnsä, laski hän sirppinsä viimeiselle kuhilaalle ja meni pois nukkumaan. Hölmöläiset tulivat aamulla, näkivät rukiinsa leikattuna ja sirpin kuhilaalla. Yleinen ihmetteleminen. Pitkällisesti tästä neuvoteltua, pysähtyivät kaikki siihen päätökseen, että sellainen vahingollinen pikatyö, kuin tämä leikkuu, on tehty noitakeinoin ja että noita oli muuttanut itsensä sirpiksi. Tämä piti siis hukuttaa, ettei se enää toista kertaa hätiköisi pois väen perinpohjaista työtä. Mutta ei ollut hyvä koskea niin vaaralliseen kappaleesen, siksi otettiin tanko, sidottiin sen nenään silmukka ja tällä onnistui heidän vetää sirppi kuhilaasta pois. Koko joukko ihastui siitä, että sirpin täytyi seurata heitä järven rantaan, vaikka se kaikin voimin piti vasta kynttä ja tarrasi kiini kantoihin ja ojain syrjiin. Varteen sidottiin iso kivi ja lujilla köysillä, ettei se pääsisi veden päälle, ja sitte viskattiin se ilohuudolla järveen. Mutta kaikeksi onnettomuudeksi tarttui sirpin koukeroterä kiini veneen laitaan, kivi painoi, vene kaatui, ja Hölmöläiset pääsivät töin tuskin pois noidan pahoista pauloista.

b) Tupa. Hölmöläiset rakensivat itselleen tuvan ja tekivät tämän niin perinpohjin, että he unhottivat hakata akkunoita seinään. Kun tupa saatiin valmiiksi, näkivät he sen olevan joksikin pimeän ja miettivät kauvan, kuinka he saisivat päivän valon sisään. Viimein keksivät he hyvän keinon: heidän piti tuoda valo säkissä sisään. Niin virittivät he säkin auringon paistetta vasten, sitoivat suun tiukasti kiini ja kantoivat sen tupaan. Tässä avattiin säkki, mutta kaikkien kummaksi ei tullut tupa vähääkään valoisemmaksi. Kun tämä odottamatoin erehdys huolestutti heitä, sattui Matti tulemaan ja sai kuulla heidän huolensa. Noh, sanoi Matti, antakaapa minulle sata markkaa, niin minä laitan teille valoa! Hölmöläiset ihastuivat, että he niin huokealla hinnalla muutamassa päivässä saavat valoa, ja antoivat kohta tingatun hinnan. Sitte hakkasi Matti reijän seinään, ja katso, kohta tuli auringon valo tupaan sisälle! Hölmöläiset ihastuivat niin tästä keksinnöstä, että he päättivät hakata pois koko seinän tuvasta. Valoa saivat he nyt kyllikseen, mutta samassa rysähti koko tupa hajalleen.

c) Metsästys. Kerran lähtivät Hölmöläiset karhun pyytöön talvella. Tultuaan karhun pesälle, istuivat he ensin syömään hyvän eineen. Sitte neuvoteltiin ja päätettiin, että Pekka konttaisi ensin pesään tuomaan karhun ulos. Visseyden vuoksi sidottiin köysi hänen jalkaansa ja päätettiin, että Pekka potkaseisi, jos hätä tulisi, ja muut vetäisivät hänen ylös. Pekka konttasi pesään, ja juuri tultua sisään puri karhu häneltä pään poikki. Vähän ennätti Pekka sorikoida säärillään, mutta samassa oli hän heittänyt henkensä; vaan ulkopuolella olevat kumppanit sanoivat: nyt Pekka potkasi; siellä sisällä ei liene lysti. Sitte vetivät he Pekan ylös, ja Pekka oli ilman päättä. Niin, totisesti päätönnä! sanoivat Hölmöläiset ja neuvottelivat mitä tämä merkitseisi. Eräs heistä mietti, ettei se ollut niin vissi, jos Pekalla päätä olikaan pesään kontatessa. – Noh, sanoi toinen, se on toki tietty; näinhän minä selvään kuinka hän liikutti partaansa syödessään herneitä eineeksi.

d) Ruoka-atria. Eipä käynyt paremmin toisellakaan kerralla, kun Hölmöläiset polttivat kaskea järven rannikolla. Rannalla vastapäätä olivat heidän lehmänsä laitumella; susi tuli ja repi yhden lehmistä. Hölmöläiset soutivat järven poikki ja päättivät paistaa itselleen eineen lehmästä, koska lehmä kuitenkin oli kuollut. Kun nyt halme paloi toisella puolella rannalla, näytti heistä tarpeettomalta tehdä uutta tulta, jonka vuoksi hakkasivat kappaleen lihaa ja nostivat ylös toisella puolella olevan tulen valoa vasten paistumaan. Hetken perästä luultiin paistin olevan valmiina, ja ruvettiin syömään, mutta eipä paisti tahtonutkaan maistua. Joku luuli kalan maistuvan paremmalta, ja kun siinä rannalla riippui nuotta teloillaan, niin potkittiin se hiekkakankaalle ja vedettiin apaja, mutta saatiin ainoastaan tikkuja ja kanervia. Taas pidettiin neuvoa mitä saataisiin ruoaksi, ja yleinen mieli oli että puuro maistuisi paremmalta. Mutta kun kaikilla oli nälkä eikä ollut pataa, joka olisi riittänyt kaikille, päätettiin odottaa talveen asti, kun saataisiin keittää avannossa. Mutta talveen asti odottaminen nälkäisillä vatsoilla ei ollut helppoa, vaan Hölmöläiset odottivat, niinkuin ainakin perinpohjaisesti elävä kansa, joka ei kiirehdi. Talvi tuli ja järvi meni jäähän. Silloin meni yksi joukosta ulos ja hakkasi avannon jäähän, jonka jälkeen toinen kantoi jauhosäkin, ja pudisti jauhot avantoon ja alkoi hämmentää. Kun luultiin puuron olevan valmiina, laskeusi keittäjä avantoon maistamaan keitosta, ja sinne hän jäi. Toiset odottivat hetken aikaa, mutta kun kokki ei tullutkaan takaisin, alkoivat he luulla että hän yksinään söisi heidän puuronsa kaikki. Toinen laskeusi sitte jään alle saadakseen osaa pidoista, ja jäi sinne, niinkuin ensimmäinenkin. Niin, sanoivat muut, nyt syövät ne molemmat meiltä puuron kaikki. Sitten laskeusivat he kaikki toinen toisensa perästä avantoon, ja sinne he jäivät.