Maansa myöjä
| Maansa myöjä Kirjoittanut Mikko Uotinen |
- Möin maatani mokoma,
- annoin kauno Karjalaani
- palan ounahan miehelle,
- mustan mullan asukkaalle.
- Tein turja tuhoisan kaupan,
- möin palan isien maata,
- möin mä rauhan rinnastani. –
- Voi minua mies mokoma!
- Sain mä maastani hopeita,
- kolikoita kourahani,
- sain mä tuskan tuntohoni
- syytöksen sydämmeheni.
- Itkin iltoja monia
- surun polttaissa povea,
- kulin päivät tuskissani
- kaihoten kotikontua. –
- – Voi minua mies mokoma!
- Miksi möin kotikontua,
- luovutin lunnaista maani,
- miksi annoin vierahalle
- isän kontua kotoista?
- Miksi annoin ounahalle
- lapsen polkuni, poloinen,
- miksi murensin murenan
- isän haudasta vierahalle?
- – Voi minua mies mokoma.
- Siksi annoin ainuttani
- möin maatani mokoma,
- kun painoi puuttehen pulma,
- käski tuskani tunnoton.
- Siksi kontuni kadotin,
- kun ei leipää konnullani,
- siksi maatani murensin,
- kun ei suussa sulavata.
- – Voi minua mies mokoma.
- Älä soimaile syvästi,
- kovin polttavi povea,
- älä kutsu kirousta,
- kannan tunnossa tuskia.
- Kovin kontua rakastin
- rakastin sen raunioita,
- vaan ei apua ainotta
- tullut tuskihin minulle.
- – Voi minua mies mokoma.
- Älä katsele kovasti
- etpä tunne rajaraukkaa,
- etpä tunne sen tuhoja
- painavia puuttehia.
- Ei maa miehiltä murene,
- jos on avun antajata,
- pahan päivän poistajata. –
- Tuomareita kyllin meillä
- vähän apua aikanansa. –
Lähde: Uotinen, Mikko 1908: Iltaruskoja. Työväen sanomalehtiosakeyhtiö, Helsinki.