Merelle (Uotinen)
| Merelle. Kirjoittanut Mikko Uotinen |
Suomenlahden lainehille,
esi-isäin vaihehille.
- Vaari kertoi vakavana,
- kun mä lasna olin,
- huoletonta lapsuusajan
- kukkakenttää polin,
- kuinka lahden valkolaineen
- lauluun liittyy isäin maineen
- kultakirkas muistonsoitto,
- yöstä käy kuin aamunkoitto,
- syttää tulen sydämmeen,
- nostaa kiitoskukkaseen.
- Kertoi, kuinka kuohuloissa,
- joita aina kuulen,
- haastaa ääni kokemuksen
- lailla pyhäntuulen,
- soittaa, sointuu, syttää paloon,
- silmän saattaa tähtivaloon,
- elonöihin tulen kirkkaan
- luo se, viisahasti virkkaa:
- meren lailla joka valvoo
- siltä päivät pilvet palvoo.
- Lemmi merta rannatonta,
- henkesi on vapaa,
- anna henkes’ hehkuella
- merenaallon tapaa,
- henki, tuli loputon
- rajattoman lahja on,
- riehuva kuin laine meren,
- tuuli tunteen, tuuli veren,
- sammuu hetkeks’, noustakseen
- kirkkaampana uudelleen.
- Kun mä istun rannalla
- aaltoin laulaessa,
- taikka tyynen tuvilla
- illan joutuessa,
- hukkuu mieli hämärään,
- meren syliin syttävään,
- astuu outo rintahan,
- vanki olen mahtavan,
- merenmahdin orja vaan,
- liityn alkuun ankaraan.
- Silloin meren sylistä
- kuulen soiton syvän,
- silloin merenmahtavan
- tunnen ilmestyvän,
- haastaa meri lapselleen,
- pisaralle pienelleen
- kielin koskevaisin, kuumin
- sanoin selkein, huimin huumin,
- silloin henki ijäiseen
- yhtyy alkuun alkaneen.
- Taivas, meren rinnalla
- on vaan kupla hento,
- luonto, kansat, kaikki maa
- on kuin tähdenlento,
- meri isän kaiken on,
- siellä syli elon on
- siellä voima, siellä mahti,
- meri kaiken salan vahti,
- meri tuttu pinnaltaan,
- sydän – suljettu on vaan.
- Pintaa päivä rakastaa
- kuutamokin salaa,
- ranta lainett’ rakastaa,
- meren myrskyyn palaa
- syksyn silmät suruiset,
- kevään rinnan toivehet,
- kesäilta hurmaantui
- mereen tyyneen, jossa ui
- väre pieni hiljainen,
- meren hymy herttainen.
- Merta venho ailakoi,
- lempii lokki rento,
- meren syömmeen kaipoaa
- talven tähtilento,
- pohjan tuuli, kylmä tää
- meren luona lämpeää,
- kesätuuli hiljalleen
- kaihon sytti povelleen,
- meri mykkä, mykkä on,
- kaiken alku armoton.
- Merta, merta rakastan,
- mahtavuutta sen,
- illan tullen unhotun
- rauhaan rantojen,
- kun sen povi myrskyy, soi,
- silloin silmän’ salamoi,
- kun sen väreen vienon nään,
- päivä punaa poskipään,
- merta, merta rakastan,
- meren lapseks’ lankean.
- Merta tunne järki ei,
- aatos sitä aprikoi,
- suurta meren sielu soi,
- uhmaa sekä unelmoi,
- väsy ei se, aina vaan
- on se ehyt voimassaan,
- haavoittaa ei sitä voi,
- samaa eilen, tänään soi,
- se on yllä kaiken sen,
- mitä tuntee ihminen.
- Iskee siihen salama,
- meri hymyää,
- talvi punoo kahleitaan,
- heikoks’ herkeää,
- meri nauraa nauruaan,
- se on ehyt voimassaan,
- luottaa itsehensä vaan,
- kaikki kantaa helmassaan,
- pinnan näät, povi sen
- peittyy hämyyn ijäisen.
- Merta, merta rakastan,
- kirkkautta sen,
- maani meren tyttäreks’
- aina aattelen,
- kansa kallis Suomenmaan
- merenmahdin sielussaan
- kantaa tiedotonna nyt,
- mutta kerran, jos ei nyt,
- syttyy, syttyy mahti tää,
- silloin Suomi heräjää.
- Kirkkauden merestä
- kansa tää
- otti, katsehet sen vakavat
- merta häämöttää,
- aallonaatos povessaan:
- eespäin, eespäin aina vaan!
- Tyyneys myös kansan tään
- merenlahjaks’ merkitään,
- merta, merta oomme me
- kerran voimaks’ vartumme.
- Kunhan kerran
- meren lailla
- käymme kuohuin
- näillä mailla,
- rikkaruohot rannoiltamme
- ajaa aallot intojemme,
- silloin puhtaaks’ nostetaan
- Suomen viiri vieraistaan,
- silloin Suomeks’ sulostuu
- maamme, päivä kirkastuu.
- Merta lemmi rintani,
- ime usko sen,
- että uskon itsehein’
- vaaraa uhmaten,
- pisaraksi puhtaaks’ vaan
- Suomenmereen valtavaan,
- kuohumaan sen laineen lailla,
- että kaikuis’ näillä mailla
- tulisoitto suuri, syvä:
- Suomalaisena on olla hyvä –!
Lähde: Uotinen, Mikko [1911]: Sätehiä: runoja. Työväen kirjakauppa, Viipuri.