Merimies G. Lundströmin muistelmia/1

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Merimies G. Lundströmin muistelmia

Kirjoittanut T. A.
Osa 2
Julkaistu alun perin: Keski-Suomi, 23.1.1875, nro 4, s. 3. Artikkelin verkkoversio.


Merimies G. Lundströmin muistelmia.
Todenmukaisesti kertoellut T. A.


[ Ensimmäinen luku. ]

Lähes kaikki ihmiset, jotka asuvat meren läheisyydessä, rakastavat suuresti meri-elä­mää. Heitä ei ensinkään peljätä ne sanomat­tomat vaivat ja vastukset, eipä hengen vaa­ratkaan, jotka meri-elämään ovat yhdistetyt. Päinvastoin ovat vanhojen, kokeneiden me­rimiesten kertomukset kovista kohtaloistaan nuorille, vasta alkaville ainoastaan innos­tukseksi. "Siinäpäs vasta mieheksi varttuu," ajattelevat he "kun semmoisten vaarojen kanssa saa taistella." Niinpä ajattelin mi­näkin nuorena; nyt ajattelen toisin.

Jo pienestä alkaen oli haluni mennä me­rille. Vanhempani sitä aina estelivät sanoen: "opi ensin kirjoitusta ja luvun laskua, niin pääset pikemmin perämieheksi." Tähän heidän tuumaansa tyydyinkin ja harjoittelin erään Vanhan merikatteinin johdannon alla sekä halulla että uutteruudella luvun laskua ja kirjotusta. Näin kului aikani, kunnes jo olin rippikoulun käynyt. Näihin aikoin oli van­hin veljeni päässyt kippariksi erääsen aluk­seen, joka kuljetti matkustavia Turun ja Tukholman välillä. Silloin ei, näet, vielä löytynyt höyry-aluksia Suomen rannoilla. Mieleni hehkui nyt merille niin voimak­kaasti, ett'ei mikään voinut minua sieltä enään pidättää. Rukoilinpa sentähden vel­jeäni ottamaan minua edes kokiksi laivaansa. Veljeni lupasikin seuraavan kevään alusta täyttää pyyntöni.

Ikävällä odottelin nyt kesää, jolloin vih­doinkin pääsisin toivojeni perille. Talvi tun­tui kovin pitkältä, vaikka kyllä ahkeraan har­joittelin luku- ja lasku-taitoani. Vihdoin tuli tuo toivottu kevät ja sen kanssa kutsu­muskirja veljeltäni Turkuun. Tästä tulin niin hyvilleni, ett'ei pariin päivään käynyt syömisenikään.

Odotettuani Turussa viikon päivät, läh­dettiin matkalle. Alussa tuntui ruoan lait­taminen kovin hankalalta ja vaivaloiselta, kun alus häilyi sinne tänne; liki piti välistä ett'en katumusta tehnyt ajatuksissani. Loh­duttelin itseäni kuitenkin sillä, että tässä am­matissa ei montakaan muotta tarvitseisi ol­lani. Eihän kukaan kapteeni syntyissään ole ja juuresta puuhun noustaan. Näin ajatel­lessani koin toimittaa virkaani hyvällä mie­lellä.

Kun ensi kerran tultiin Tukholmaan, näytti kaupunki silmiini varsin somalta. Matkus­tavaisten kiirehtiessä kaupunkiin valmistin minäkin itseäni sinne lähtemään, mutta sil­loin huomautettiin minua, ett'ei minulla ol­lut kaupungin, maan kyökin kanssa tekemistä. Tämä kovin kävi luonnolleni, mutta siihen täytyi tyytyä. Tultiinpa toinenkin kerta Tukholmaan, jolloin eivat enään olleet niin kovia, vaan päästivät minuakin kaupunkia katsomaan.

Näin kymmenkunta kertoja kuljettuamme tätä väliä, tuli talvi päälle. Talven ajalla päätin käydä koulua, varsinkin kun vanhem­pani tähän tarpeesen tarjosivat minulle apu­ansa rahojen puolesta. Koulussa käynti oli minulle erittäin mieluisata, myös edistyinkin siellä hyvin.

Tulipa jälleen kevät; lumikinokset sulivat, räystäät tippuivat ja sydän-parkani alkoi taaskin hytkähdellä, kun muistui mieleeni tuo toivottu merielämä. Päätinpä kun päätin­kin olla kokkina vielä tämän kesää samassa aluksessa. Tässä ammatissa kului kesä ilman erinomaisempaa tapahtumaa. Syksyn tullen muutin asuntoni erään vahtimestarin tykö, jolta sain helpolla hyyryllä vähäisen kamma­rin. Täällä jatkoin nyt lukuani semmoisella innolla, että keväällä, jo otin Itämeren päälle perämiehen tutkinnon.


(jatk.)