Mieleen muistuu rakkaat tienoot

Lapsuuden muistoja. Kirjoittanut Kaarle Krohn

Runo on julkaistu nimimerkillä Kauko.

Mieleen muistuu rakkaat tienoot,

kotiseudut armahat.

Mieleen muistuu vedet vienot,

lapsuuteni valkamat.

Muistan kuohuvaiset kosket

       vaahtoinensa,

       pauhuinensa,

joista usein kastui posket

virran rannall’ liehuissan’.

Onnellinen olin silloin

lapsuuteni aikoina.

Itkemään jos satuin milloin

syystä taikka toisesta,

poisti äiti suuteloilla

       kyyneleni,

       apeheni,

jonka jälkeen silas’ voilla

leipäpalan pienelleen.

Rinta oli täynnä rauhaa,

riemua ja iloa,

enkä tiennyt, että pauhaa

ympärilläin maailma,

kun mä viatoinna liikuin

       nurmikolla,

       missä olla

huvin’ oli, taikka kiikuin

venosessa lahdella.

Oi, jos voisin olla vielä

kuin sä, lapsi, murheeton!

Oi, jos elon myrskytiellä

öisin yhtä viaton!

Oi, jos Luojaan yhtä varmaan

       voisin luottaa

       kuin sä, tuottaa

hältä lohdutuksen armaan,

tunnon rauhan löytäisin.

Lähde: Kulokorsia. I. Suom. Normaalilyseen konventin albumi. 1892. Werner Söderström, Porvoo.