Mikä nimeksi?

Syrjäseutulaisen näkökulmasta
Mikä nimeksi?
Kirjoittanut Sivukulman Santeri

Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 8.11.1934, s. 3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1889751?page=3 / Viitattu 16.2.2026

»Mikä lapselle nimeksi?» se on aina n.s. kriitillinen kysymys sen jälkeen, kun haikara on sattunut käymään talossa vieraisilla. Ainakin miehisestä näkökulmasta katsoen on tuo nimenkeksimistouhu paljon enemmän päätä ja vaivaa kysyvä kuin moni muu lukemattomista aviomiehen velvollisuuksista.

Mutta kelpaa sitä sentään nimeä keksiä toiselle, vaikkapa omalle lapselleenkin, kun kyseessä on pelkästään etunimi. Niitähän sopii summassa valita puolisentusinaa, joista lapsi voi aikuisena käytäntöön ottaa mielestään sopivimman ja sitäkin passaa vielä mukailla makunsa mukaan ilman, että siitä kukaan pahaa tykkäisi. Monta vertaa suurempi vaiva on nimen valinnassa itselleen, varsinkin kun on hankittava sukunimi.

Sukunimi! — Mutta sehän on kaikilla! tuumii ehkä joku ajattelematon lukija. — Joo, kyllä pitäisikin olla, mutta ei vain ole. Tarkoitan, ettei kaikilla ole oikeata sukunimeä. On vain joku muukalainen sana, minkä merkitystä ei itsekään kaikistelien ymmärrä ja jonka lausuminenkin tekee kielen kipeäksi, lykätty etunimen perään ja tuon pitäisi muka käydä nimestä. Ja käyhän se kyllä joten kuten, voi kelvata vekseliinkin, mutta oikealle suomalaiselle ei se kuitenkaan ole mikään nimi. Se on vain lainakaapu, johon asianomaisen henkilön suomalainen persoona on puettu tai paremmin sanoen puetettu, usein vielä niiden toimesta, joiden suurimpana nautintona olisi ollut suomalaisuuden häviäminen tästä meille rakkaasta maasta.

Sanotaan kyllä: »ei miestä pahenna, ellei mies nimeä». Sanonta on sikäli oikea, ettei suomalainen nimi todellakaan ketään pahenna, olkoonpa se miten eriskummallinen tahansa. Mutta vierasperäinen nimi pahentaa, pahentaa aivan vissisti. Se tekee kantajastaan vieraan lipun alla purjehtijan, mikä ei laisinkaan ole mairitteleva toteamus. Usein vielä on niin, ettei muukalaisen nimen kantaja osaa edes kunnolla lausua omaa nimeään, kirjoittamisesta puhumattakaan, ja jos tämä ei tunnu hassulta, niin sitten ei mikään. Niin että kyllä vain nimi saattaa miehen pahentaa, mutta vain muukalainen nimi.

Silmäilin äskettäin Suodenniemellä käytännössä olevien muukalaisperäisten nimien luetteloa, mistä kävi selville, että tässä pienessä, supisuomalaisessa pitäjässä on, lapset ja imeväiset mukaanluettuna, kaikkiaan 150 henkeä, joilla on vierasperäinen sukunimi. Kuitenkin on kaikkien näiden äidinkieli suomi ja tietääkseni ei yksikään näistä muukalaisnimisistä kunnolla hallitsekaan muuta kieltä kuin suomea. Tuo vieraskielinen sukunimi on heille tullut aivan sattuman kaupalla. Kenties on se aikoinaan jouduttu ottamaan täällä edesmenneinä aikoina isännyyttä pitäneiden ruotsalaistemme pakotuksesta, ehkä myös joku vanhemman polven mies on ajattelemattomuudessa vaihtanut oikean suomalaisen nimensä joutavaan rihkamaan — hienoussyistä mukamas — Mutta ovatpa nuo nimikummitukset käytäntöön tulleet millä tavalla hyvänsä, se ainakin on selvää, etteivät ne enää sovi suomalaiselle miehelle tai naiselle, kaikkein vähimmin supisuomalaisella seudulla. Ken todella tietää ja tuntee olevansa vierasta rotua ja heimoa, hän pitäköön kernaasti muukalaisen nimensä. Sopii vielä siitä ylpeilläkin. mikäli huvittaa ja aihetta on. Sen ei tarvitse meitä suomalaisia laisinkaan surettaa, ei sittenkään, vaikka kaikkein »hienoverisimmät» kokoaisivat kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttaisivat »suomalaiskollojen» joukosta pois isiensä maalle.

Muukalaiset siis pitäkööt muukalaiset nimensä, mutta muukalaisnimiset suomalaiset ryhtykööt kiireesti keksimään itselleen kansallista nimeä. Nimenmuutto ei nykyisin vaadi juuri laisinkaan rahallisia menoja, joten varojen puutekaan ei siis ole kenelläkään esteenä. Töpinäksi siis vaan, jotta Kalevalan 100-vuotispäivänä ensi helmikuussa kaikki seutukuntamme muukalaisnimiset — ainakin viittäkymmentä vuotta nuoremmat — olisivat, paitsi mieleltään ja kieleltään, myöskin nimeltään suomalaisia!

— — —

Kuten alussa huomautin, on uuden sukunimen keksiminen melko vaikeata, on vielä sittenkin, vaikka käytettävissä olisi Suomalaisuuden Liiton julkaisema luettelo uusista suomalaisista sukunimistä, jossa sentään on nimi poikineen. Allepainettukin — jaa, taisin unohtaa mainita, että kuulun valitettavasti, joskaan en omasta syystäni, muukalaisnimisten epälukuiseen sakkiin — on viikkokaupalla funteeraillut itselleen oikeata nimeä, mutta mieluista ei vain tahdo löytyä. Mutta ehkäpä se aikanaan löytyy ja täytyyhän sen löytyä. — Kuitenkin on syytä kaikkien vieraskielisten nimien kantajien jo ajoissa ryhtyä tuumimaan sopivaa nimeä itselleen. Se nimenkeksimispuuha kun on vaikea juttu. Ja välttämätön ennen kaikkea.

Sivukulman Santeri