Millä perusteilla meillä arvostellaan kirjailijoita?

Millä perusteilla meillä arvostellaan kirjailijoita? Kirjoittanut anonyymi

Kirjailija-apurahan antamista varten asetettu arvostelijakunta esitti, niin kuin muistetaan, 4,000 mkan apurahan tällä kertaa annettavaksi nuorelle ruotsinkieliselle kirjailijalle Karl A. Tavaststjernalle. Arvostelusta sulettiin pois Juhani Aho ja J. H. Erkko, jotka äskettäin ovat saaneet muita apurahoja. Oudompia ovat sitä vastaan ne syyt, joilla mentiin rouva Minna Canthin sivu. Häntä koskeva kohta arvostelijakunnan lausunnossa kuuluu näin:

”Arvostelijakunta ei ole katsonut olevan syytä, huolimatta hänen kieltämättömistä lahjoistaan, hänen tuotteliaisuudestaan ja hänen julkaisemansa teosten arvosta, ehdottaa apurahaa annettavaksi rouva Minna Canthille, koska tiettävästi hänen taloudellinen kantansa on verrattain turvattu ja hänen olonsa eivät näytä sallivan hänen käyttää yleistä apurahaa sellaiseen opintojen ja kokemusten laajentamiseen, joka hänen vastaiselle kehitykselleen voisi olla toivottava.”

”Hemmet och Samhället” nimisessä aikakauskirjassa sanoo eräs lähettäjä tätä lausetta ”suuren moiseksi näytteeksi siitä, kuinka meillä osataan asettaa sanat korteille”. Ja antaa sille näin kuuluvan selityksen:

”Kirjailijan kieltämättömistä lahjoista, tuotteliaisuudesta ja hänen julkaisemiensa teosten arvosta ei arvostelijakunta sano välittävänsä, vaan perustaa sen sijaan päätöksensä semmoiseen, jota ei se eikä kukaan muu voi tietää: siihen hyötyyn, mitä apurahasta voisi olla kirjailijan vastaiselle kehitykselle!

Ei suinkaan arvostelijakunta ole niin yksinkertainen, että luulisi kenenkään ottavan tätä täydestä. Mutta arvostelijakunnan herrat ovat olleet arkoja eivätkä kirjallisen arvonsa vuoksi ole uskaltaneet lausua julki, mitä heidän arvonsa korkeiden asianomaisten silmissä velvoittaa heitä ilmaisemaan: että Minna Canth on levoton ja vaarallinen henkilö, joka näkee mitä asianomaiset eivät tahtoisi nähtävän. Ja kun he eivät uskalla sitä sanoa, puristavat he takakäteen hiljaa asianomaisten kättä, kumartavat kirjailijalle ja sanovat: Teillä kyllä on tietämättömät ja monipuoliset lahjat, paljoa monipuolisemmat luin Tavaststjernalla; elämää ja ihmisiä Te tunnette paremmin kuin hän, sillä olette itse tehnyt työtä ja kärsinyt; Teistä on paremmat toiveet, sillä kirjailijatoimellanne on varma pohja – Te tiedätte mitä Te tahdotte. Teidän työskentelynne on sen tähden tuleva kansan hyödyksi ja kirjallisuuden kunniaksi. Mutta Te voitte niin hyvin siellä Kuopiossa. Ettehän Te voi matkustaa ulkomaille tutkimaan ihmisiä kahvilain edustalla tai katselemaan taulukokoelmia. Ja sitä paitse olette ansainneet niin hyvästi pienellä kaupallanne ja käsikirjoituksillanne. Jos Teitä haluttaa matkustaa, niin saapihan Teidän luottamuksellanne matkarahoja lainaksi niinkin paljon, että voitte vielä palkata jonkun siksi aikaa hoitamaan talouttanne. Mitä 4,000 mk. on sille, joka on niin rikas, niin taitava talouden pitäjä ja niin säästäväinen kuin Te.

Ja sitte he kumartavat vielä kerran ja tyytyväisinä iskevät silmää asianomaisille, jotka antavat heille ystävällisen vihjauksen, kiitokseksi siitä, kun he ovat tehneet niin tuin kiltit, kuuliaiset lapset.”

Aivan toista virttä veisaa Mikkeliläinen vapaamielisten syöjä ”Suomi” lehti. Tietysti ei se tahdo apurahaa annettavaksi Minna Canthille. Mutta ihan toisista syistä kuin arvostelijakunnan lausunnossa mainituista. Helsingin herrat edes ovat osanneet kätkeä todellisen ajatuksensa, näyttääkseen taiteen tuntijoilta eikä poliisilaitoksen kätyreiltä. Mutta Mikkelin herrat eivät maalaisviattomuudessaan ole huomanneet koko temppua, vaan katsovat velvollisuudekseen puhua suunsa puhtaaksi. Näytteeksi sikäläisten sanomalehtimiesten kehityskannasta annamme heillekin sanan vuoron. ”Suomi” pauhaa:

”Ainoastaan se siis, että arvostelijakunta on katsonut sopivaksi isällisellä huolenpidolla määritellä missä määrin asianomaisen olot sallivat hänen kysymyksessä olevia apurahoja käyttää, on estänyt sen antamasta ne Minna Canth’ille. Muutoin arvostelijakunta katsoo hänen kirjailijavaikutustansa senkaltaisiksi, että olisi sopivata sitä Suomen kansan yleisiltä varoilla tukea ja vaurastuttaa. Tosin ottaa Minna Canth teoksissansa käsittelevät aineet, sekä henkilöt että olokohdat, kansan ”syvistä riveistä”, ja me luulisimme kai sen johdosta, että hän, jos joku, on kansallinen kirjailija sen sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta sitä hän kuitenkaan ei liioin ole, sillä koko hänen ajatusjuoksunsa liikkuu kansallemme vieraalla alalla. Hän on, mitä hänen kansalliseen kirjailijaluonteesensa tulee, ainoastaan taitava valokuvaaja, joka käyttäin sukkelasti ja sattuvasti kansanelämästä otettuja valokuviansa liikuntavaroina muualta lainattujen, runsaasti ja polkuhinnalla saatavien hajoittamisaatteiden käytäntöön panemista varten. Koko hänen kantansa on lainattu ja meille vieras, ja sentähden ei ole hän myöskään, suuresta ky’ystänsä huolimatta, voinut kansan omaksi tulla; ei hän lämmitä sen sydäntä, eikä hän valista sen ymmärrystä.

Tämä on kuitenkin ainoastaan asian toinen puoli. Siinäkin tapauksessa ett’ei arvostelijakunnan kaikilla jäsenillä olisi ollut tilaisuutta tutustua Minna Canth’in kaikkiin teoksiin, olisi heidän kuitenkin lukuisista ja monellaisista julkisista arvosteluista pitänyt huomata, että hän mitä selvimmällä tavalla kirjoissansa käy sotaa kristinuskoa vastaan, jota se kansa tunnustaa, jonka varat tässä ovat käytettävinä, ja jota se valtio on ottanut suojellaksensa, joka on kysymyksessä olevain apurahain antamisen välittäjänä.”

Meidän ajatustamme tuskin tarvinnee lausua. Loukkaavaa ja vastaisuudessa ehkä vaarallistakin on ottaa lukuun semmoisia yksityisiä syrjäseikkoja kuin arvostelijakunnan lausunnossa mainittu peruste. Jos siihen suuntaan jatkettaisiin, tulisivat ennen pitkää kunkin taiteilijan ruokahalu, elintavat y. m. saman laiset seikat määräämään kenelle näitä apurahoja on annettava, eikä ollenkaan heidän kirjailija-arvonsa. Tämän muistutuksen teemme siinä tapauksessa, että arvostelijakunta on sanonut mitä se on tarkoittanut, ja ettei lankakauppa-aatteen takana piile mitään pahempaa.

Mutta vielä kauvempana oikeudesta on ”Suomen” herrojen ajatus, että tuota apurahaa käytettäisiin ruoskaksi kirjailijoille, että sen saamisen toivo pitäisi heitä aisoissa. Semmoinen menettely ei muuta tarkoittaisi kuin alentaa kirjallisuuttamme ja kirjailijoitamme matelijoiksi. Onnistuttaisiinko sitä tekemään, se on eri kysymys.

Vaikka vielä otettaisiinkin täydestä arvostelijakunnan taloudellinen periaate, ei sittenkään olisi saanut mennä Minna Canth’in sivu ja pysähtyä Karl A. Tavaststjernaan. Sillä ruotsinkielisenä kirjailijana Tavaststjerna ansaitsee ja on ansainnut käsikirjoituksillaan hintoja, joista suomenkieliset kirjailijat eivät rohkene uneksiakaan. Sitä paitse toinen on nuori vapaa mies, toinen nainen ja lukuisan perheen äiti. Ei siis voi olla eri mieliä siitä, kummanko kehitykselle nuo rahat olisivat olleet enemmän tarpeen.

Ja vaikka otettaisiin lukuun ”Suomenkin” periaate, että valtioavun antaminen Minna Canth’ille voisi sokeimpia uskon kiihkoisia veron maksajoita loukata, ei kuitenkaan arpa lankeaisi Karl A. Tavaststjernaan, sillä hän ei ole rahtuakaan parempi, ellei pahempi. Sitä paitse olisi tässä ollut erinomaisen hyvä tilaisuus yleisillä varoilla korvata sitä vahinkoa, minkä esim. pappien palkkaaminen vuosien kuluessa on tuottanut niille, jotka eivät syystä tahi toisesta ole näitä pappia tarvinneet. Ovat vaan auttaneet uskovaisia papin palkan maksussa! Tahtoisivatko nyt uskovaiset jäädä heistä jälelle avuliaisuudessa? Tämä on sanottu enemmän pilan vuoksi, ikään kuin ei Minna Canth’in kirjailija-toimella olisi suosijoita niin paljoa, että yksistään heidän kahden vuotisista veroistaan hyvin olisi joutaneet 4,000 mk. tähän tarkoitukseen.

Kaikki siis viittaa siihen, ettei millään järkevällä syyllä voi tällä kertaa hyväksyä kirjailija-apurahan antamista kellekään muulle kuin rouva Minna Canthille. Ja vielä suuremmaksi tulee vääryys, kun se annetaan juuri hra Karl A. Tavaststjernalle.

A. M.

Lähde: Savo 8.6.1889.