Minä ikävöin
| Minä ikävöin Kirjoittanut Mikko Uotinen |
- Minä ikävöin miestä
- mi uskaltais
- ylös katsoa, teiltämme
- usvat sais
- oman sielunsa tuulilla haihtumahan.
- Minä ikävöin miestä
- mi leimuais
- vihan tulta, kahleita
- uhmajais,
- joka kaataisi ihmisen piinapuut.
- Minä ikävöin miestä
- mi suorana vois
- olla sittenkin, kun kidutus
- kalskeet sois,
- ja kun janoovat verta nuo laaditut lait.
- Minä ikävöin miestä
- mi kuohahtais
- ajan vilppiä, kirkkoa
- kiroais,
- jonka silmistä Jumalan virret sois.
- Minä ikävöin miestä
- mi julistais
- uutta oppia, totuutta
- tunnustais,
- joka ihmiset nostaisi, puhdistais –.
- Minä ikävöin – – –.
- Silloinpa lippusen nään
- punavärisen ilmassa lämmökkään,
- mä lakkaan yksilön etsimistyöstä,
- mä kuulen: »Työn orjat sorron yöstä» –
- – – – – – – – – – – – –
- Oi terve sä totuus mi korvista läksit
- me elämme toivossa, toivossa taas – –.
Lähde: Uotinen, Mikko 1908: Iltaruskoja. Työväen sanomalehtiosakeyhtiö, Helsinki.