Mistä ja minne?

Mistä ja minne? Kirjoittanut Viktor Rydberg

Kun viimein tein tämän taipaleen,

kevät loisti ja liehui kukkineen,

vuon kalvoon päilyä koivut loi,

ja mailta ja metsiltä kellot soi,

ja väikkyi ruskossa aamunsuu,

tupa puunsi, ja puunsi sen porttipuu.

Mua vastaan soi: »Hyvän päivän teen!»

Näin hilpeän miehen ja nuorikon,

he juhlavaatteiss’ siinä on.

Oli tervehdys reipas; ja kysyi mies:

»Heh, mistä ja minne on, vieras, ties?»

Kun nyt teen taas tämän taipaleen,

saa ilta jo pilveen usvaiseen,

ja on synkeä vuo ja marras maa,

ja kellot raskaasti kumahtaa,

syystuulet käy yli kenttien,

tupa harmaja on sekä portti sen.

Ei vastaan soi: »Hyvän päivän teen!

Ovi auki on taas, mut astumaan

käy murhesaatto mustissaan,

ja kirkkomaalle sen matka vie. –

Oi, vieras, mistä ja minne tie?

Niin vaiti taivalta yksin teen,

ajan ketju kierii edelleen,

se hetket kerkeät arvioi

vain riksuvin rinnoin, mit raukee, oi,

se vuosijaksoja rajoittaa

sukupolvin, jotk’ entisten sijaan saa;

käy ketju ja käy vain syvyyteen,

joka renkaana haudan nähdä voin,

ja se äärettömyyttä mittaa noin,

yhä pyytäin päästä – oi, turhaan se pyys –

sun ankkuripohjaasi, iäisyys!

Näin unta: pois olin liitävinäin

läpi taivojen tähdestä tähteen päin.

Joka tähdessä, oi, näin vankilan

surun, kammon ja kuolon armottoman,

ja kaikista mailmoista huokaus soi:

»oi, mistä on tiemme ja minne, oi!»

Joka säde, mi pois läpi kaikkion saa,

on airut, mi vastausta tiedustaa.

Mut ongelman »Mistä ja Minne?», sen

näin tallessa vaition Pimeyden.

Taas unta näin: olin lapsi vain

ja ma äitini helmasta turvaa hain.

Kysymykseen, min äsken tähdistä toin,

hän vastasi vienoin suuteloin.

Me katsoimme silmästä silmähän,

katos mailmasta kaikki muu kuin hän,

tilan äärettömyys jo sulkeutui

sinisilmähän, missä kyynel ui,

ajat seisahti: äidin katseessa noin

mä iäisyytehen nähdä voin.

Lähde: Rydberg, Viktor 1906: Valikoima runoelmia. Suomeksi toimitti Valter Juva. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.