Muille – sulle

Muille – sulle. Kirjoittanut Mikko Uotinen

Muille mun huuleni hymyää

mutt’ sulle mun sydämmeni itki

ja sulle se kauneimmat kukkaset

ens’ lempensä tarhasta kitki.

Oli muut mulle hymyä, sumua,

sä sydämmen suru olit syvä,

ei muista mull’ jälkeä jäänytkään,

ei muistoa huonoa, hyvää.

Sinä jäit minuun suruna syvänä,

jäit jälkenä salamani suuren?

ja mitäpä miettinen milloinkin,

sun muistosi luo sille juuren.

Oli muut vain valhetta, totuus sä,

muut syttyivät, vaikenit sinä,

sinä yksin lempesi illoin sait

ilmi kuolleina kyynelinä.

Siksi sä mulle niin kallis oot

kun kätkit sä kalleimpasi,

sit’ ettei maailma tuntenutkaan

mutt’ mä tunsin sen tuskastasi.

Siksi sä mulle niin pyhä oot,

kun suru nosti sun suurempana,

ja lempesi haudalle huokaus käy

mit’ ei kertoa voi sävel, sana –.

Hymy luotu on kukaksi kaikkien,

mutt’ yhdelle sydänkukan kitkee,

ja sille pyhää seppeltä rinnassaan

ens’ lempensä alati itkee.

Lähde: Uotinen, Mikko [1911]: Sätehiä: runoja. Työväen kirjakauppa, Viipuri.