Muistikirjaasi
| Muistikirjaasi. Kirjoittanut Mikko Uotinen |
1.
[muokkaa]- Sanojako, lauseitako sulle,
- heitelläkö höyheniä tuuleen?
- Piirrelläkö sanoin mit’ oot mulle –
- kirjain kalpee, sana hukkuu huuleen.
- Tuli tulella vaan tunnetahan,
- veren kuohu veren ääntä kuulee,
- sydän sydäntä vain ymmärtää
- ja huuli tajuaa vain huulen.
- En tarjoo sanojain, vaan elämäin,
- en huuda hymyäin ja kerro kyyneltäin,
- poveeni poves’ painan, – kuulen,
- ja kaikki tunnen huulen kohdatessa huulen.
- Veressän’ elää pyhä tuliyömme,
- sen autuus kuolon, elon yläpuolla;
- se toivehista runsaan rikas kuni nuoruus
- ja yllä kaikkein muotojen kuin meri tuolla.
2.
[muokkaa]- Sin’ oot laine vaahtorinta
- tunteenmeren tulisen,
- tuntee sydän kaunehinta
- sinut nähden valoss’ öitten
- lemmen kultakuutamon.
- Sin’ oot laine vaahtorinta,
- tulen, tunteen lapsonen,
- ken sun huules’ huumeisinta
- imi silloin itselleen,
- se on nuori vanhanakin.
- Sin’ oot laine vaahtorinta,
- hetkenlapsi hehkuinen,
- ken sun syömmes suloisinta
- hyvänkieltä kuuli hetken,
- sulle hymyy ainiaan.
- Sin’ oot laine vaahtorinta
- tunteenmeren tulisen,
- ken sun katsees’ kalskehinta
- pisaran sai syömmen haavaan,
- sulle itkee ainiaan.
3.
[muokkaa]- Katson silmiis, kultavyönä
- kätes kiertää kaulain mua,
- huuli polttaa, sydän sykkää,
- joka suoni kutsuu, tykkää,
- – en vaan tunne kallis sua,
- pysyt mulle yhä yönä.
- Olet hymy, kirkas, syvä,
- olet kyynel toisin hetkin,
- olet jäätä, olet tulta,
- illanitku, aamunkulta,
- yhtä hämär’ kaikin hetkin,
- tyttö häijy, tyttö hyvä.
- Olet jotain, jot’ en ennen
- nähnyt naisen lempyessä:
- jotain omaa, jotain pyhää
- henkii joka sanas yhä,
- joka päivän, öitten mennen
- elää syömmein syvyydessä.
- Olet nainen, elo sulle
- ei oo sairas satu, usko,
- kuulet oman syömmes kieltä,
- noudat tunteen pyhäämieltä,
- jäätkö ijäks’ yöksi mulle,
- miks’ et ole aamurusko –?
4.
[muokkaa]- Joutsen joella joiluessaan
- korkeella kantavi päänsä,
- kotka, ilmoja kulkiessaan,
- ylväsnä lempivi elämäänsä.
- Honka, jättiläisryhdissänsä
- niin itserakas on itsestänsä,
- meren tyynen ja myrskyn soitto,
- se itseensäluoton on kunniasoitto.
- Tuuli, tunturin ylväs lapsi
- se uhmaa elämän ilon ja murheen,
- kallio, vuossatojen tytär
- hautaa hymyhyn huolien turheen.
- Ollos sä ylpeä, ylväänä liiku
- kylmänä kohtalon keinussa kiiku –
- maailman tuomio, lempi ja huoli
- se sokeena syntyi ja sokeana kuoli.
5.
[muokkaa]- Ilta tummuu,
- kaikki nukkuu,
- valvoo hiljaisuus,
- oi armas, kasvoillasi valvoo
- nyt rauhan ihanuus.
- Ilta tummuu,
- kaikki nukkuu,
- valvoo hiljaisuus,
- oi armas, poskipäilläs’ päilyy
- sun tuntees’ tulisuus.
- Ilta tummuu,
- kaikki nukkuu,
- valvoo hiljaisuus,
- oi armas, huulillasi hymyy
- nyt lemmen jumaluus.
- Ilta tummuu,
- kaikki nukkuu,
- valvoo hiljaisuus,
- oi armas, rinnassasi aukee
- nyt aamu, kevät uus’.
6.
[muokkaa]- Sua voisin rakastaa,
- vaikk’ joka tekos’ oisi tikari,
- mi sydämmeeni pistäis,
- ja joka sanas’ mulle
- myrkkypikari.
- Sua voisin rakastaa,
- vaikk’ joka hetki voisit pettää –
- ja oisit kavalampi
- käärmehettä.
- Sua voisin rakastaa,
- vaikk’ pilkan, ivan saisin nuolet,
- ja vaikka sydänveren
- multa veis’ ne huolet.
- Sua voisin rakastaa,
- vaikk’ joka tekos’ oisi tikari,
- mi sydämmeeni pistäis
- ja joka sanas’ mulle
- myrkkypikari.
7.
[muokkaa]- Yöntyttö hiivi hellän luo,
- mi nukkuu päiväntöistä,
- hiljaan kuiski satu sydämmen,
- satu saatu toivon tähtilöistä:
- ”Tyttö oli, Taivas nimeltään,
- jota lempi nuorukainen Maa,
- heille hyvää kukat unelmoi,
- toivontuulet heille pyhää soi.
- Tyttö oottaa yhä kultastaan,
- milloin saapuu armas onnelaan,
- tyttö itkee, kyynel noustessaan
- aina syttää tähden loistamaan.
- Miks’ei nuorukainen armastaan
- riennä riemun vuotehelle ottamaan –?
- Mykkä tyttö peittää tunnettaan,
- rohkea ei sulho ilmi tunteitaan.”
8.
[muokkaa]- Onnea sulta mä hiukan sain
- ja surua runsain määrin,
- syyttäisinkö tai kiittäisinkö,
- siinä mä tekisin väärin.
- Sä onnesta minulta onnen veit,
- sain surun, sen sain minä yksin,
- sen join minä kallihin huulilta
- kera kallihin kärsimyksin.
- Kun mulle sun hymysi autuus on,
- on kallis myös lahjasi tämä,
- ja onni se kaatua kalliille on
- syvän sortua synkistämänä.
9.
[muokkaa]- Kerran silmäsi sulkeutui,
- punersi puhdas poski,
- huulille hohtoa ilmaantui,
- vaimeni rinnan koski.
- Ääneti katsoin kauneuttas,
- kaukaa kaikua kuulin,
- kaukaa kaunista, – enkelien
- lauluksi armasta luulin.
- Kukka on kaunein puhjetessaan,
- tertulla tuomikin voittaa,
- viljakin silloin pyhimmin soi,
- kun tähkienlaulua soittaa.
- Nainen äitinä kaunein on
- kantaen kalliinta kukkaa,
- – oi sulje nuo silmäsi siiheksi ain’,
- älä äitiyshymyä hukkaa –.
10.
[muokkaa]- Kevät kulkee, kuohuaa,
- saapuu syksyn sumut,
- keltalehdet lentää,
- tyynet hetket entää,
- sammuu nuoret nuotiot ja sumut.
- Kesä kuihtuu, katoo,
- saapuu syksyn kelta,
- kesän valta siirtyy,
- päivä pilveen piirtyy,
- siipi kätkee kesän toivehelta.
- Kellä kirkkain kesä,
- selkein syksy sillä,
- povessa kun päivä,
- sille syksyn häivä
- saapuu kevehillä kyynelillä.
- Syksyn jälkeen talvi
- saapuu, tyyni retki –
- siihen kauneintuulin,
- siihen hymyhuulin
- päättyy toivon, keväänhetki.
Itämerellä 19–4–10.
Lähde: Uotinen, Mikko [1911]: Sätehiä: runoja. Työväen kirjakauppa, Viipuri.