Myrttikruunu

Myrttikruunu. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

«Saanko riemuviestiis luottaa?

Elät Eetulles siis taas?

Ihme! Pelastut? Vai suotta

toivonenko toivuntaas?

Mikä muutos! Katseissasi

säteily on taivainen;

terveys hohtaa poskiltasi;

saan sun taas, o armainen!»

Fanny vastaa: «Ainaiseksi

taivas meidät yhteen luo.

Nukun. Poistu hetkiseksi;

tämä ilta selvän tuo.

Odota.» – Hän Eetuansa

johtaa akkunalle päin.

Henki, vaivavuoteeltansa

pelastettu, – lähtee näin.

«Kas, kuin kasvaa rehennellen

lahjoittama myrttisi!»

lausui hän, ja hymyellen

kyynel myrtin kasteli.

Erotessa Fanny antoi

suuta omast’ ehdostaan.

Onnelaan se Eetun kantoi, –

äsken korvess’ yksin vaan...

«Nukkuuko hän vielä?» – kohti

käy taas Eetu ovea;

avata sen vihdoin tohti:

«nukkuu kai; on hiljaista...

Myrttikruunu otsasella!

Hymyilee kuin morsio!

Uupuin lepää vuotehella –

Luoja! Henki mennyt jo!»

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.