Neiti Iisa Aspin haudalla
| Neiti Iisa Aspin haudalla. (1874.) Kirjoittanut J. H. Erkko |
- Tuoll’ aina, missä pohjantulten palo
- Yön synkeydeltä rauhan valloittaa,
- Siell’ yleni se ihmishenki jalo,
- jon ruumista tuo hauta tallentaa.
- Siell’ yleni hän, siellä syttyi koitto
- Sieluunsa pohjan taivaspalosta,
- Ja isänmaalle kunnia ja voitto
- Säteili vienosti sen valosta.
- Ja siellä hälle sielun hartautta
- Herätti salon syvä huokaus,
- Siell’ antoi rauhaa, riemun runsautta
- Kotoisen lammen tyyni kirkkaus.
- Mut pohjan tuli, kerta syttyneenä,
- Ei rauhaa suo, se tahtoo valaista,
- Kun päiväks yön se näkis muuttuneena,
- Silloinpa vasta löytäis lepoa.
- Se pohjan neidin rauhatonna syöksi
- Valoa isänmaalle kantamaan,
- Se rinnastansa levonlaulut ryösti,
- Kamppaavan kosken nosti pauhaamaan.
- Vaan taivaan tult’ on kauvan mahdotonta
- Maan lapsen kestää, tomuasunnon:
- Tuo toivon maa, tuo tähtein valtakunta
- Taivaisten tulten asuinpaikka on.
- Kas sinne pohjan leimuna myös lenti
- Kukintoajallansa neitonen;
- Tääll’ lepää ruumis, siell’ on puhdas henki,
- Kotoisen lammen tyyntä nauttien.
- Jäi laulun ruusut haudalleen ja tänne
- Jäi ystävät ja siskot suremaan.
- Vaan hautakumpu kuiskaa: elämänne
- Valoksi loistakohon synnyinmaan.
Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.