Nuorison viihtymisestä
| Kansamme kohtalonhetkiltä | Syrjäseutulaisen näkökulmasta Nuorison viihtymisestä[1] Kirjoittanut Sivukulman Santeri |
Kansanhuollon muistolle |
| Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 25.1.1945, s. 2-3. |
Tansseista on puhuttu ja kirjoitettu hamasta muinaisuudesta asti sekä puolesta että vastaan. Jo vanhatestamentillisena aikana saattoi tanssi aiheuttaa riitaa ja epäsopua, vieläpä kuninkaitten hoveissakin. Kun esimerkiksi sellainen kunnian mies kuin Taavetti-kuningas kerran uskonnollisten menojen yhteydessä innostui tanssimaan, vieläpä hieman kevyenlaisissa pukimissa, niin eikös vaan hänen arvoisa prouvansa — Miikal-kuningatar, edesmenneen kuningas Saulin tytär — pitänyt ankaranpuoleista kotirippiä herralleen ja puolisolleen sen johdosta, että tämä oli tanssinut paikat paljaina kaupungin piikasten nähden. Mutta kun kuningas oli sentään kuningas kotonaankin, käski hän muutamin valituin sanoin kipakkaluontoisen aviosiippansa tukkia suunsa, huomauttaen samalla, ettei tanssi millään tavalla vähentänyt hänen arvovaltaansa kansansa silmissä. — Rangaistukseksi siitä, että oli uskaltanut pullikoida miestänsä vastaan, tuli Miikal-parka hedelmättömäksi koko loppuiäkseen…
Edellä kerrottu ei suinkaan ole ainoa tanssin aiheuttama jupakka, sillä vuosisadasta toiseen on asian johdosta vinhasti riidelty. Meillä tosin menneinä sotavuosina — tanssi kun silloin oli virallisesti pannaan julistettu — hiljeni kinastelu, mutta annas olla, kun rauha palasi, niin jopas taas alkoi polemiikki pääkaupungin lehtien palstoilla. Eräs pappismies-kirjailija oli julistanut tanssista niin ankaran tuomion, että maallikko-kirjailija — vahvaa papillista sukua hänkin — Ensio Rislakki tarttui kynään ja arvosteli tuon tanssia vastustavan kirjasen vallan pataluhaksi. Hän piti kirjan lukemista nuorisolle paljon vaarallisempana kuin konsanaan itse tanssia.
Mene ja tiedä, kumpi puoli on oikeassa, tanssin vastustajat vaiko puoltajat. Se kuitenkin on varmaa, että nuoriso tanssii aina, kun siihen tilaisuus tulee, puhukootpa vanhemmat tanssista mitä hyvänsä. Ja tuskinpa tuo tanssiminen lopultakaan on niin vaarallista kuin mitä siitä eräillä tahoilla väitetään. — Allepainettu ei tosin ole milloinkaan ollut etevä tanssimies, joten tavallaan olen jäävi asiasta puhumaan, mutta joskus vihreässä nuoruudessa yritin kyllä silloin tällöin tanssisalin permantoja silitellä. Kömpelösti se kyllä kävi, mutta yrittää piti siinä kuin toisetkin. — Näiltä ajoilta jäi mieleeni, ettei tanssiessa mitään riettaita himoja synny, kuten jotkut kiihkoilijat ja sielullisesti epänormaalit henkilöt koettavat uskotella. Päinvastoin pieni pyörähtely valoisassa huoneessa ja hyvän musiikin tahdissa virkisti mieltä ja notkisti jäseniä.
— — —
Taisipa allepainettu lopuksi joutua tanssin kannattajien porukkaan, vaikka pitikin juuri vakaasti pysyä puolueettomana. — Juupa juu. — Mutta mitä edellä juttelin tanssista, tarkoitin sillä virkistyshetkeä jokapäiväisen työn lomassa enkä suinkaan eräänlaista urakkatyön tapaista jatkuvaa hosumista, jollaiseksi tanssiminen nykypäivänä näyttää muodostuneen. Näin olen joutunut päättelemään sen perusteella, mitä olen kuullut ja nähnyt. Monen monina iltoina, kun olen oikaissut syntisen ruhoni vuoteelle ja samalla vilkaissut läheisen seurantalon akkunoihin, on niistä näkynyt vinhasti pyöriviä pareja. Aamulla taas sängystä ylös kömpiessäni on seuratalon kirkkaasti valaistuista akkunoista yhäti näkynyt sama vimmattu tanssin pyörre. — Se on jo menoa se! Läpi yön vaan täydellä höyryllä niin että permanto paukkuu. Ja vieläpä perättäin monena yönä. — Tämä tuntuu jo hieman oudolta, sairaalloiselta, tekisi mieli sanoa. Tosin kyllä ennenmuinoin häissä joskus innostuttiin pyörähtelemään aina aamupuoleen yötä ja niin taidettiin tehdä kerran Toukolankylän Jukolassakin, mutta ne olivatkin eri sortin juhlia ne. Niissä tarjottiin välillä suuhunpantavaakin, ja sitäpaitsi silloin ei ollut kansanhuoltoa eikä pulaa pohjanahasta. — Yleensä siihen aikaan tyydyttiin korkeintaan muutaman tunnin tanssimiseen, ja puoliyön tienoissa painuttiin kiltisti nukkumaan. Itse tanssiminenkin oli ennen toisenlaista. Siinä oli reippautta ja elämänriemua ja tanssiparin välissä oli sentään ainakin kortteli ilmaa.
— — —
Tuota tanssikysymystä ei kuitenkaan ratkaista pelkästään moitteilla eikä olkapään kohauttamisella. On täysin luonnollista, että nuoriso kaipaa huvia ja virkistystä. Se on kaivannut onnea ja tulee kaipaamaan jatkuvasti. Ellei ole muuta tarjolla, niin tanssiaiset saadaan helposti pystyyn, kunhan vain pelimanni löytyy. Hätätilassa kelpaa krammarikin ja muutama äitelä levy. — Tätä ei vanhempi väki aina tahdo ymmärtää, sillä »harvoin lehmä muistaa vasikkana oloansa». Ja kuitenkin juuri vanhempien pitäisi järjestää nuorisolle sopivaa virkistystä tai ainakin auttaa nuoria näissä pyrinnöissä. Varmasti liiallinen tanssihalu häviää, kunhan nuorisolle saadaan parempia ajanvietteitä. — Mutta mistä sitä saadaan, siinä on kysymys, jota nuorten ohella myös vanhempien tulisi vakavasti harkita.
Monet suuret persoonallisuudet niin meillä kuin muuallakin maailmassa puoltavat urheilua nuorisolle sopivana ajanvietteenä. Nuorison parhaimmisto on myös aina osannut antaa urheilulle oikean arvon, mutta ilman vanhemman väen tukea heidän on varsinkin pienissä maaseutupitäjissä vaikea saada urheilutoimintaa hyvään vauhtiin. Urheiluharrastus on niinkuin moni muukin hyvä yritys myös rahakysymys. Tarvitaan kenttiä ja monenlaisia välineitä, jotka kysyvät paksua kukkaroa. Mutta kukkaron nauhoja pitelee tavallisesti vanhempi väki, joka liiankin usein on kylämäkiskoinen koko puuhalle. Harmitellaan kyllä kovasti sitä, että työväki ja ylimalkaan nuoret painuvat kaupunkeihin ja vilkkaimmille seuduille, mutta ei tehdä tikkua ristiin oman seudun viihtyisyyden ja virkistystilaisuuksien lisäämiseksi. — Kuvaavana esimerkkinä tästä kylmäkiskoisuudesta on monien muiden ohella Suoniemen kunnanvaltuuston viime lehdessä ollut kokousilmoitus.[2] Allepainettu epäilee vahvasti, että kunnan urheilukenttäalueeksi aikoinaan varaama maakappale tullaan käyttämään muihin tarkoituksiin. Entäs Lavia ja Mouhijärvi. — Missä on niiden urheilukentät? Juuri kunnat ja muut yhteisöt ovat moraalisesti velvolliset urheilukenttiä suunnittelemaan ja rakentamaan. Samoin yhteisöille kuuluu muutenkin nuorisosta huolehtiminen, kuuluu yhtä välttämättömästi kuin esim. kunnalliskotien rakentaminen.
Urheilun ohella on etsittävä muitakin virkistyskeinoja. Elokuvat ovat tähän tarkoitukseen varsin sopivat, eivät pelkästään virkistyksenä, vaan myös opetus- ja sivistysvälineenä. — Mutta missä ovat näiden pitäjien elokuvateatterit? Laviassa tosin oli aikaisemmin, mutta muissa naapurikunnissa ei ole yritettykään. — Yrittäminen tässäkin asiassa kuuluu jälleenrakennusohjelmaan. Jos tämä puoli laiminlyödään, pakenee nuoriso viivana kaupunkeihin, vaikka niiden tullipuomeilla olisi huoneenvuokralautakunta ja poliisilaitoksen henkilökunta pääsyä estämässä.
Nykyisenä levottomana murroskautena kaipaa myös entisten nuorisoseurojen kaltaisia toimintamuotoja. Tosin nuorisoseuratyö oli Satakunnassa aikaisemminkin laimeata — niin kuin valitettavasti täällä on urheilutoimintakin aina ollut heikkoa, mutta kun sinänsä terveisiin kehyksiin saataisiin uusi, nykyoloihin sopiva väritys, niin eiköhän aate vieläkin vetäisi nuorisoa puoleensa. Tuollainen seura- ja kerhotoiminta olisi lisäksi vielä hyvin kehittävää puuhailua, jonka avulla nuorille voitaisiin jakaa mitä moninaisimpia eväitä pitkälle elämäntaipaleelle.
Entäs sitten musiikkipuoli. Se on näissä pitäjissä jäänyt pahasti kesannolle, ellei nyt ota huomioon kahviloiden krammareita, jotka kyllä päästävät ääntä pitkälti ja paksulti, jos vain muistaa lykätä markan reikään. Tuollainen säilykemusiikki on kuitenkin… jaa, no olkoon, sillä kun en ole mikään musiikkimies, niin en kykene arvostelemaan. Mutta hyvä kuoro joka paikkakunnalla ei silti olisi pois tieltä. Kanttori useassa tapauksessa ratkaisee johtajakysymyksen, ja kuoron jäseniksi kaikki nuoret — miksettei toki vanhemmatkin — joilla vaan on laulun posket. — Mahtaisipa tunnettu laulumies, vanha Väinämöinen, ilahtua ikihyväksi saadessaan kuulla komeata kuorolaulua Mouhijärven Salmista hamaan Lavian Myöntäjään saakka. Allepainetusta tuntuu jotenkin siltä, ettei hra Väinämöinen oikein pitäisi krammarimusiikista…
— — —
Luetteloa erilaisista kehittävistä viihdytyskeinoista voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälti, mutta eihän se ole tässä tarpeellista. Voinemme kuitenkin todeta, ettei maaseutukaan ole tässä suhteessa vailla mahdollisuuksia. Mutta se on tärkeätä, että vanhempi väki, erikoisesti juuri kunnat, seurakunnat ja muut yhteisöt, ryhtyvät pohtimaan keinoja, millä maaseudun arkipäiväinen harmaus saadaan muuttumaan hieman iloisemmaksi ja viihtyisämmäksi. Tietysti tähän tarvitaan — ja vahvasti tarvitaankin — myös nuorison omatoimisuutta, sillä olisihan se päin helkkaria, jos me vanhukset häärisimme hiki hatussa, ehdottaisimme yhtä ja toistakin hyvää ja sanoisimme, että olla hyvä nyt ja koettaapas tuotakin, ja nuoret sen kun vain katselisivat päältä ja painuisivat johonkin seurataloon tai suulin nurkkaan tanssimaan paita märkänä ja tukka höyryssä. Yhteistoimintaa tässä tarvitaan ja yhteishenkeä. Mutta jos taidolla käytetään nuorison intomieltä ja puuhakkuutta sekä vanhemman väen harkintaa ja rahoja, niin hyvää tulee.
Toivoo
Sivukulman Santeri
- ↑ Tätä kirjoitusta ei alun perin ole varustettu otsikolla, vaan otsikko on annettu vasta kirjoitusta Wikiaineistoon tuotaessa.
- ↑ Paikallissanomien edellisessä numerossa 18.1.1945 (s. 4) oli julkaistu Suodenniemen kunnanvaltuuston kokouskutsu, jossa yhtenä asiakohtana oli siitä päättäminen, puretaanko 13.5.1935 tehty päätös urheilukentän tontin varaamisesta ja kyseisen alueen käytöstä muuhun tarkoitukseen. Kunnanvaltuusto päätti kuitenkin olla purkamatta varausta, kenties sihteerinsä Arvo Helavuoren myötävaikutuksella.