Olympialaiskisat

Syrjäseutulaisen näkökulmasta
Olympialaiskisat
Kirjoittanut Sivukulman Santeri

Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 4.8.1932, s. 3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/3185015?page=3 / Viitattu 13.2.2026

ovat jo täydessä käynnissä siellä rapakon takana, filmidiivojen ja dollariprinsessojen luvatussa maassa, tarkemmin sanottuna Los Angeles'in kaupungissa. Tätä kirjoitettaessa ovat jo ensimäiset uutiset saapuneet, uutiset, joista toiset saattavat meitä suomalaisia joten kuten tyydyttääkin, mutta joista suurin osa kuitenkin on Jobin postia.

Me suomalaiset olemme vanhastaan tottuneet urheiluvoittoihin, joten meitä ei enää tyydytä esim. 10,000 metrin juoksussa toinen ja kolmas sija, mikä sekin on jo saavutus pienelle maalle. Ei, me olemme viileitä, ellei tule kultamitaleja. Jos urheilijaimme voimat eivät siihen riitä, niin jatkakoot suomalaisella sisulla, niin me tuumimme ja hyvä onkin tuumia, kun emme itse ole Los Angelesin stadionilla.

Mutta vaikka me vaadimmekin paljon urheilijoiltamme ja vaikka me heidän epäonnistumisiaan noidummekin toisinaan, niin osaamme me kuitenkin tyynesti ottaa vastaan niin voiton kuin tappionkin uutiset. Me emme voitosta hullaannu, kuten koppavat ja prameilevat ruotsalaiset, emmekä myöskään tappiosta masennu, jos nimittäin tappio tulee kilpakentällä, tasapäisessä tappelussa. Mutta jos meitä suomalaisia yritetään kukistaa juonitteluilla, niin asia on vallan toisin. Silloin me kimpaannumme toden perästä! Tästä todistuksena on se mieliala, minkä ruotsalainen urheiludiplomatia heti olympialaisten alkajaisiksi maassamme nostatti, diplomatia, joka sulki Nurmen pois pelistä.

»Kateus vie kalat merestä», sanotaan, ja kateus sulki myös Nurmen kilpakentältä. Kun ruotsalaiset eivät enää saaneet Suomesta vahvempaa urheiluainesta omiin nimiinsä, kuten aikanaan saivat meikäläisen sotilaskarkuri Viden, niin koettavat he edes suullaan niittää mainetta, kun heidän urheilijansa eivät sitä enää pysty hankkimaan. Kerskailussa ja suunsoitossa onkin ruotsalainen verraton, ja kun nämä »hyveet, otetaan juonittelujen palvelukseen, niin seuraukset voi hyvin ymmärtää. — Arvattavasti nytkin huudetaan parast' aikaa Tukholman kaduilla: »Me ruotsalaiset voitimme Nurmen! Huraa, huraa!»

Tuo ruotsalaisten kateus meitä kohtaan on muuten hyvin ymmärrettävissä. Me olemme nim. olleet melko kauvan Ruotsin torpparina, joten naapurimme vieläkin katsoo olevansa jonkinlaisessa holhooja-asemassa meihin nähden. Heidän sisulleen käy kovasti, kun entinen torppari on plökistynyt jossain suhteessa entistä isäntäänsä mahtavammaksi. Siksi koettaakin naapuri sopivan hetken tullen käyttää vaikutusvaltaansa, saadakseen meikäläisten huippumiesten päitä tasatuksi. — Huvinsa kullakin! Annettakoon vaan ruotsalaisten huhkia! Kerran he yrittivät honasta Ahvenanmaan, mutta eivät onnistuneet. Nyt he kyllä onnistuivat saamaan Nurmen pois kilparadalta, mutta maratonvoittoa he eivät sittenkään saa itselleen!

Oh. hoh, kun tuli tässä aivan kimpaannuttua rotupuhtaille, germaanilaisille naapureillemme. Tosin he eivät tästä sisunpurkauksesta mitään tiedä, sillä eihän sääsken ääni kuulu taivaaseen. Mutta tulipahan vain — paremman aiheen puutteessa — puhutuksi asiasta, joka varmaankin on aktuelli kaikille suomalaisille.

Joopa joo. Siellä Los Angelesissa on pojillamme ankara urakka kestettävänä ja meillä täällä jännittävät odotuksen hetket käsillä. Pitäkäämme varmuuden vuoksi peukaloa pystyssä, jotta meidän köyhään maahamme tipahtaisi edes muutama kultamitali! Mutta jos niinkin kävisi, ettei kultaa tule, niin tyytykäämme paremman puutteessa hopeaan ja pronssiinkin, sillä onhan rahammekin katteena kullan sijasta vain pelkkä paperi! — Vaikeata, perin vaikeata on kyllä »kultakannasta» luopuminen, mutta kaikkeen on totuttava näin inflatiopyrkimysten aikakautena.

Suomalaiset ovat muuten kovasti hitaita lyhyillä matkoilla. Olen tätä ihmetellyt muiden mukana, kunnes tänään sain sattumalta tietää syyn tuohon pikajuoksijoittemme hitauteen. Eräs urheiluun innostunut herrasmies nimittäin kertoi, että ameriikkalaiset sprintterit hierovat usein — ainakin ennen kilpailua — pirtulla koipensa ja juoksevat julmetun nopeasti. Tässä syy heidän loistaviin aikoihinsa! Jaa ettäkö lorua? Asia on päivän selvä! Suomalaiset voitelevat (ainakin ennen) pirtulla suutaan ja kurkkuaan. Seuraus: kieli alkaa liikkua vilkkaasti. — Tästä seuraava johtopäätös: pirtu tekee kielen ja jalat notkeaksi. Siis vastaisuudessa pirtulla hierottava jalkoja eikä kurkkua! (Kuka muuten sähköttäisi tästä urheilijoillemme Los Angelesiin?)

Amerikkalaisten urheilijoiden joukossa on useita neekereitä, m.m. pikajuoksijana tunnettu Tolan. — Miks' eivät suomalaisetkin koeta saada enemmän väriä joukkueeseensa? Neekereitä meillä ei tosin ole, mutta sopisihan ottaa mukaan mustalaispoikia. Ne ovat nopeita moneen peliin ja antaisivat joukkueellemme lisäksi yleismaailmallisen värisoinnun.

Lopuksi vielä pieni kehoitus arvoisille lukijoille: Muistakaa pitää peukaloa pystyssä — ja varpaitakin, mikäli mahdollista!

Sivukulman Santeri

P. S. Unohdin äsken sanoa — mikä tasapuolisuuden ja kohtuuden nimessä tulkoon mainituksi, että ruotsalaisetkin ovat äskettäin saaneet nimiinsä loistavan maailmanennätyksen. — Nimittäin huijauksessa. (Ivar Kreuger & Kumpp.).

Sama