Onki matka

Onki matka. Kirjoittanut G. A. Heman

Olj eräs päivä kesäkuun

Niin ihmeen ihana,

Se muistot loi mun sieluhun,

Mi hehkui tulena:

En kertoella kielin voi,

Mi tämän riemun rintaan toi.

Ma S....n päästä soutavan

Näin kaksi venoista

Ja niiden keskell’ istuvan

Yht’ monta neitoista.

Pursia pojat souteli,

Ma tunsin heti kaimani.

Ei huomanneet he minua,

Kun virran reunalla

Ihaillen katsoin luontoa

Istuen nurmella,

Ja yksin siinä huokailin:

”Jos kanssa oisin minäkin”!

Oi riemua, kun virrassa

Miekkoiset meloivat;

Kas! toivon-tähdet otsassa

Pojilla kiiluivat,

Nuo neitoin sinisilmät taas

Ne mitä toisti – arvatkaas?

Kun vaan ken niihin katsoi – niin

Ei kumma ensinkään,

Jos heti vaipui unelmiin

Tek’ mieli lempimään.

Ma puitten varjoss raukka vaan

Sain yksin istuu noljottain.

”Jos hukkuisikin tuohon oi

Nyt virtaan vierisi,

Niin taivahasen tulla voi

Laps’ Luojan olisi:

Sill’ taivas alla pilkoittaa,

Mi ilon varman iloittaa!”

Näin immen kuulin kuiskavan

Toisessa veneessä,

Ei luullut sitä kuulevan

Linnunkaan metsässä.

Ma korvillani kuulin sen,

Se voitti minun sydämen.

Ei virtaa sitä kestänyt

Pitkältä virstottain,

Mut’ järven pinta tyyntynyt

Taivasta kuvastain

Nyt eteen näille aukeni,

Sen päälle purret pakeni.

Ma pitkin järven rantoa

Seurasin kulkuaan,

Rinnassain tunsin intoa

Rientämään läpi maan.

Kaikk’ esteet eestäin torjuin pois,

Ken etsivätä estää vois?

Näin soudellessaan saapuivat

He torpan rantahan,

Sielt’ sitte tupaan astuivat

Ma liityin seurahan.

Heit’ oli kaikkiansa viis,

Ne tunsi minut, vie nyt hiis!

Nyt heitä tarkoin tähystin

Silmästä silmähän,

Het’ huohmasin ma H.....kin

Tuon kainon ystävän,

Hän oli kaunis, viaton

Kuin enkel’ taivahassa on.

Olj tuttavien luku kuus,

Kun heihin yhdistyin,

Nyt sieluun’ sytty elo uus,

Torppahan pysähdyin.

Siell’ onki-kalat keitettiin,

Näin kesäpäivää vietettiin.

Vaan tälle päivällenkin tuil

Loppu kuin muillenkin,

Ei ihmis-lapset ilo suin

Ei riemuin rikkahin

Saa kauan olla päällä maan

Taivaassa ilon täyden saamm’!

Tullessa kahvi keitettiin

Eräässä saaressa,

Virgiliosta lausuttiin

Se mit’ oli muistossa,

Ja kahvin keitto aikana

Näin kiven päällä lausuin mä:

”Oi kuin sun impi nimitän

Et sinä kuolla voi,

Sun Dea-ksiko ylistän,

Niin kauniilt’ ääneis soi:

Oo onnellinen ainiaan,

Kyll’ taivas suojaa neitojaan!

Saarelta sitte soudettiin

Me virran suulle taas,

Mist’ myötä virtaa laskettiin,

Ei mieli ollut maass’.

Puut varjon veteen kuvasti,

Kaikk’ sointui yhteen kauniisti.

Kah [G. A. Heman].

Lähde: Tapio 27.7.1878.