Onnentoivotus väitökseen

Onnentoivotus väitökseen

Kirjoittanut Abraham Achrenius

Tuonain temmaisi täst minu muodois muttuva Morpheus,

Temmais, valpana vei, eipä suonut sippura silmill,

Vei minu, vei vijtan, cusa virsiä veisasi Virtus,

Veisais näin: tule tän Musain vesa vickelä vircuin,

Cuin vetelet vinhast Aganippen vainjosa vettä:

Juox, tule tän tänäpän, täsä tie, täsä tanhoa toimen,

Tie joca selkiä lie, joca vie, joca taitane taivast

Päin vetä, paitz pelvot ylitz onnet et ongalet alhoin,

Pindin paisumen pääl, cusa cunnia canda cathedras

Crunun caickile nijl, jotk sinne on sattanet itsens:

Sijs tule tän tänäpän: vedä, veickoni, virsuja väljäll,

Seura ny’ meit yll’ öit, pyri pääl, lue, lauluja laske,

Eij täsä turmel työ, vaick tappura pistäpi pensas,

Eij täsä tuoxua tul, vaick canda se, crapise cannois:

Sijs pidä pääl, joca sääl, kyl cunnian cuckula caicu,

Cuins heljäl helinäl Heliconillen huittulen^[1] hyppät.

Näin veisais Virtus: tämän äckeis taitava toimen,

Cans taidon Toveritz’, joca nurcasa nurisi nurmen,

Äckäis sen, meni sinn’; ja jos ennen seuraisi sijvos,

Kyl sala kyl caunist, jo ny’ jälkiä jättele julki.

Jälkiä jättele julk, minä vihdoin vidasa virgon,

Nyt toivon totisest: caick caiketi kändykön onnex.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.