Outoja ilmiöitä
| Maailman rauhasta | Syrjäseutulaisen näkökulmasta Outoja ilmiöitä Kirjoittanut Sivukulman Santeri |
Kauneuskuningattarista |
| Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 17.3.1932, s. 3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/3185076?page=3 / Viitattu 11.2.2026 |
on päässyt pujahtamaan kansalaistemme keskuuteen, sikäli kuin on kysymys niin valtion kuin kuntienkin hallinnasta, lausui ystäväni Kalle Koikkala, samainen mies, jonka jo aikaisemmin tulin lukijoille esitelleeksi. — Halusin luonnollisesti joitakin lisätietoja noista »oudoista ilmiöistä», ja sainkin niitä, sillä Kalle Koikkala loihe lausumaan jotenkin tähän tapaan:
Meidän suloinen Suomen-maamme on kansanvaltaisesti hallittu maa», aloitti Kalle juttunsa. Rykäistyään arvokkaasti ja sytytettyhän »kulkurinklubin» hän jatkoi: »Tämä kansanvaltaisuus ei kuitenkaan edellytä sitä, että ukko kuin ukko ja akka kuin akka pääsisi välittömästi ohjaamaan valtion tai kuntien hallintoa, ei, vaan valtavan osan maassamme löytyvästä n. kolmimiljoonaisesta älymystön ja järki-ihmisten parvesta täytyy istua toimettomana kotona ja jättää »koko huusholli» muutamien valtuutettujen hoidettavaksi. Nämä valtuutetut — millä nimellä heitä kulloinkin kutsuttanee — ovat kyllä kansan valitsemia luottamusmiehiä, mutta sen heille osoitetun kansan luottamuksen laita on vähän niin ja näin. Miltei jokainen rippikouluikään päässyt kansalainen katsoo suorastaan velvollisuudekseen hallituksen, eduskunnan, kunnanvaltuustojen y.m.s. haukkumisen ja pahoittelee sitä, kun ei häntä — järki-ihmistä — ole valittu noihin luottamustoimiin. Tyytymättömien äkkijyrkimmät ainekset osoittavat joskus halveeraavaa mieltään pyssyt käsissä, saadakseen enemmän pontta sanoilleen, mutta se on asia erikseen, johon en uskalla yksistään jo turvallisuussyistä kajota, sillä kokemus on osoittanut, että näistä äkkijyrkistä usein myöhemmin tulee valtiollisen ja kunnallisen elämän mahtimiehiä. — No, niin. Mutta joka tapauksessa suuri joukko kaikista tiettävästikin viisaista kansalaisistamme arvelee itse mielessään (ja joskus ääneenkin), että enin osa kansan valitsemista luottamusmiehistä pitäisi oikopäätä kärrätä Pitkäänniemeen.»
— »No, no, veli hyvä», keskeytin minä Kallen vuolaan puhetulvan, »älkäämme puhuko valtiollisista asioista. Jutelkaamme mieluummin kunnallisista toimista, sillä ne ovat lähempänä meitä ja vallan toisenluontoisiakin!»
— »Sama meininki havaitaan myös kunnallisessa elämässä ja vielä kahta hullumpana», jatkoi Kalle juttuaan vähääkään välittämättä keskeytysyrityksestäni. — Viritettyään uudelleen tupakkansa, siirtyi Kalle vaivattomasti kunnalliselle alalle, ja valtavien savupilvien takaa alkoi kuulua tämän tapaista turinaa:
»Kunnallishallinto on vielä enemmän ihmisten silmätikkuni kuin konsanaan valtiollinen, sillä kun kunnan remmissä aina on oman pitäjän asukkaita, niin luonnollisestikaan ei heille anneta kaksistakaan arvoa, sillä koskas profeetta menestyy omalla maallaan. — Viime »ruikutuskokouksen» jälkeen esim. satuin kuulemaan, miten eräs kiukustunut kuntalainen, nähtävästi aivan tosissaan, väitti muutamin valituin sanoin, ettei hän ole missään nähnyt niin tyypillistä tyhmien kokoelmaa kuin valtuustossa. Ja kuitenkin hän oli itse äänellään vaikuttanut valtuutettujen valintaan!»
»Entäs sitten nuo muotiin tulleet adressit! Niiden mahti on nykyisin valtava, tai ainakin uskotaan olevan. Adresseilla pommitetaan tarpeen vaatiessa kaikkia valtiollis-, kirkollis-, kunnallisia elimiä, vieläpä meillä tähän asti koskematonta oikeuslaitostakin, jonka ylipäänsä on uskottu hoitavan asiansa määrätyssä järjestyksessä ja täysin oikeudentuntoisesti ilman kansalaisten väliintuloa ja viisaita neuvoja. — Vaikka minä ylimalkaan annan suuren arvon kansalaisten toivomuksille ja hyväksyttäville pyyteille, en kuitenkaan jaksa sulattaa kaikenkaltaisia adresseja tai joukkovaatimuksia, tuomittakoonpa minut sitten tämän kantani johdosta mustaksi fascistiksi tai tulipunaiseksi bolsheviikiksi.
— »Mutta ajetaanhan adressien avulla sentään hyviäkin asioita», uskalsin huomauttaa.
— »Sen myönnän kyllä, erinäisissä tapauksissa, esim. silloin, kun jotakin todella oikeutettua halutaan esiin tuoda», myönsi Hiukkasen esitelmätyylistään poiketen Kalle Koikkala. — Mutta yleensä adresseilla on vaativa tai ainakin holhoushaluinen pohjasävy. Ja se on usein pahaksi. Valtiollisen elämän johtomiehet kyllä niistä lutviutuvat, sillä he ovat oppineet sen konstin, että lukemattomille adressintuojille ja lähetystöille hymyillään ja lausutaan koreita sanoja, mutta esitetty asia haudataan paperikoriin tai annetaan jonkun komitean pohdittavaksi, mikä sekin on hiljainen hautaus. — Mutta kunnallisessa elämässä saattaa sivultapäin annettu liiallinen ohjaushalu tehdä järkimiehistäkin tuuliviirejä. jotka aina pelolla tunnustelevat, kusta tuuli voimakkaammin puhaltaa. — Oikeastaanhan kai pitäisi olla niin, että kukin toimii luottamustehtävässäkin parhaan ymmärryksensä sekä vakaumuksensa mukaan, ja ellei hänen toimintansa yleisöä miellytä, niin tilaisuus on seuraavalla kerralla valita uusi ja parempi tilalle.»
Kun Kalle oli lopettanut juttunsa, kysyin häneltä, mikä oli tämän moraalisaarnan aiheuttanut. Siihen sain tämäntapaisen, hiukan äreähkön vastauksen:
Aiheen »saarnani», kuten suvaitset sitä nimittää, sain siitä syksystä asti pitäjässämme jatkuneesta riidasta ja erimielisyydestä, jonka tunnettu rötösjuttu pani alulle meidän yleensä sovinnonhaluisten kuntalaistemme keskuudessa. Tämä juttu on aiheuttanut niin paljon sopivaa ja sopimatonta arvostelua ja morkkausta, ettei sillä ole päätä eikä määrää. Kaikki kunnalliset elimet valtuustosta ja kunnallislautakunnasta tilintarkastajiin sekä kunnan asiamiehiin asti ovat joutuneet sellaisen ryöpyn keskelle, ettei »kuivaa paikkaa» ole asianomaisiin jäänyt. Ja nyt vihdoin, kun asia on joten kuten klaarattu, tahdotaan jutun varsinaisesta alkuunpanijasta tehdä jonkunlainen marttyyri ja oikeuden esitaistelija kymmenien nimien voimalla! — Näin on viimeinen villitys tullut ensimmäistä pahemmaksi, sillä kuka tietää, ketkä meistä sivullisista havaitaan tähän juttuun pääsyyllisiksi — syyllinen kun aina täytyy löytyä. Arvattavasti veronmaksajat, heitä kun muutenkin rangaistaan.»
— Niin, siinä sen kuulitte! - Panin nämä Kallen jutelmat paperille, sillä liiallisesta opettavaisuudestaan ja muutamista karkeahkoista sanontatavoista huolimatta on puheessa asiallisesti oikeatakin. — Luullakseni ei harmistunut tuttavani ollenkaan tahtonut potkia kaatunutta, vaikkakaan hän ei jaksa käsittää kaikkia pitäjässä tapahtuneita edesottamuksia. — Olen ylimalkaan Kallen kannalla, paitsi mitä yleisön arvostelu-oikeuteen tulee, sillä minusta hyväätarkoittava kritiikki on aina paikallaan.
Sivukulman Santeri