Pääsiäisjuhlan säätämisestä

Pääsiäisjuhlan säätämisestä. (6 luku Ilolaulussa Jesuksesta.) Kirjoittanut Mattias Salamnius

Läsn’ oli juhla Juutalaisten,

Kuulu päivä pääsiäinen:

Käsky korkian Jumalan,

Kauvan aikaa jo alettu,

Säätty maalla muukalaisten

Edessä Egyptin herran,

Joka vaivais vaikiasti

Jalon joukkoa Jumalan

Orjuudella ankaralla;

Päivät tiiliä tekevät,

Yöllä korsia kokosit,

Ha’it varpuja varahin,

Hiljaan hietoa vetivät.

Viimein johdatti Jumala,

Poies vaivasta vapahti,

Otti orjahuonehesta

Käsivarrella kovalla,

Lähdetti meren läpitse;

Antoi voiman Aaronille,

Monet merkit Moosekselle,

Muille muistoksi pahoille,

Kuink’ on raskas Herran ruoska.

Hätä häälyypi käsissä,

Herran kourissa kuningas

Päästi kansan kiiruhusti,

Poies käskeepi paeta.

Kansa kaaressa meneepi,

Veden rantahan radissa,

Puolehen Meren Punaisen

Jalon neuvosta Jumalan.

Kurja kuuleepi kuningas

Meren estävän menosta;

Kohta kulkeepi perässä,

Näitä viskoen vihassa:

»Joko nyt joukko päästetähän,

Orjat onneksi pakenit?

Kukas muureja kutoopi,

Kuka vallit valmistaapi?»

Kohtapa joutuvat kokohon

Miehet miekasta parahat:

»Jällen tuokamme takaisin,

Orjat työhön ottakamme!»

Jopa joutuupi lähemmä,

Herran laumoa likeni,

Kansa parkuupi pakossa;

Mooses huokais hartahasti:

»Ei vara edespäin mennä,

Sia siirtyä sivulle;

Vesi väljä on edessä,

Kalliotkin kahden puolen,

Jäljessä vihaaja julma;

Miekka välkkyypi verinen,

Henki huokuupi hevoisten».

Kohta kuuluupi humina,

Puhui pilvestä Jumala:

»Mitä Mooses huokaelet,

Valitat niin vaikeasti?

Saata sauvasi vetelien,

Keppis aaltohon aseta!»

Saatti sauvansa vetehen,

Aaltohon kepin asetti:

Vesi vieryypi mäeksi,

Kallioksi kahden puolen,

Aalto pilvihin yleni,

Jätti pohjan paljahaksi.

Mooses mielellä hyvällä,

Aivan Aaroni ilossa,

Kansa kaikki riemuissansa

Menevät meren läpitse,

Kuivin jalvoin kulkenevat.

Kurja mieleltä kuningas

Läpi aaltojen ajaapi

Jalon joukkoa Jumalan,

Meneepi meren sisälle.

Vesi kaatui kahden puolen

Aivan yhtehen äkistä, –

Kuten seinät korkeammat,

Muljahtavat linnan muurit, –

Peittääpi pahojen parven.

Vaan sinä samana yönä,

Koska kansa ulvos kulki,

Juhla säätty on Jumalan,

Pääsiäinen päälle pantu:

Yksivuotisen karitsan

Käski kansansa Jumala

Tapettaa joka talossa,

Ukset viskoa verellä,

Pisoitella pihtipielet,

Oven päällisen punata:

Merkki Herran huonehissa,

Ett’ei surma sais sisälle,

Jolla löi Egyptin maata;

Antoi murhaajan mureta

Esikoiset kaikki tyynni,

Aina asti kuninkahasta,

Ett’ asti elä’imihin.

Huuto kuului huike’impi

Kansan kauhean seassa,

Vaan ei joukossa Jumalan

Pääse murhaaja majahan:

Ukset viskottu verellä,

Punaisella pihtipuolet,

Ruusunkarvalla karitsan.

Muistoksi tämän imehen

Juhla säätty Juutalaisten,

Joka vuonna uudistettu:

Syödä kansassa karitsa,

Pääsiäisnä puhdas lammas.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.