Pastori Schönemanin sepittämä runo
| Pastori Schönemanin sepittämä runo, jonka tekijä itse lausui yleisen raittiuskokouksen toimeenpanemassa kansanjuhlassa Kupittaalla viime perjantaina, kuuluu seuraavasti: Kirjoittanut Gustaf Oskar Schöneman |
- Kautt’ maailman voittoja voittanut on
- Valo, vapaus, veljeinen mieli,
- Jon varjot jo poistuvat, oppimaton
- Saa oppia äitinsä kielin;
- Nyt orjuuden kahle on katkennut, oi
- Kautt’ ilmojen kiitosta Herralle soi
- Nyt veljesten yhteinen laulu.
- Mut vieläkin maassamme sortaja on,
- Mi raivoaa rannasta rantaan;
- Oi, orjana tähden sen kuinka on maa?
- Mon ompi jo sortunut santaan,
- Se julmin on julmista sortajista,
- Se siinnyt on helvetin ruhtinaasta,
- Se kavalin kavalista ompi.
- Sen vallassa Suomenkin rannat ja maa,
- Sen kahleissa Suomen on kansa;
- Sen iestä kantoa miehemme saa,
- Ja vaimotkin kietoo sen ansa;
- Ei surkeile sortaja lapsiakaan,
- Se heidänkin onnea rikkoopi vaan:
- Se kaikkia, kaikkia uhkaa.
- Se ahkera kyynelten kylväjä on,
- Tuhansien tahraa se maineen;
- Sen tähden lapsista kuihtuupi mon’,
- On isätön, äiditön vainen;
- Se vaivojen vakoja uurtaapi vaan,
- Saa vaoistatin viljalta nousemahan
- Oi syntiä, rikosta, tuskaa!
- Kas! äsken niin toivosan nuorulaisen,
- Mi riemu ol’ vanhusten armain,
- Tuon uljahan miehen juur toimellisen,
- Mi maatansa hyödytti varhain,
- Tuo sortaja sorsi; nyt jäljellä on,
- On entisen varjo – on mies onneton,
- Mi maansa on häpiä, on inho.
- Oi onneton, sortajan lietensä luo
- Kun itse vei, liittoonsa taipui,
- Hän palkaksi, ystävä kavalin tuo,
- Ihailijan petti: – Jo vaipui
- Nyt onneton orjuuteen. – Oi katkeraa
- Saa kärsiä puutetta. – Nyt surra saa
- Myös lapset ja vaimokin kurjan.
- Sä käyös myös vankilan komeroihin,
- Ja katsele kurjuutta siellä,
- Mi koottu on yhtehen kahleisiin,
- Mi kytketty siell’ ompi vielä:
- Siell’ irsta, siell’ valhe ja viekkaus vaan
- Siell’ murhe ja varkaus kahleissaan,
- Kaikk’ kavalan tän ompi luoma.
- Vaan sortaja ken? syy turmiohon?
- Miss’ kaikkeen on kurjuuteen juuret?
- Ken täyttänyt vankilan komerot on?
- Ken hurjien huonehet suuret?
- Tuo juoma se on, jota juotavaksi
- Tuoll’ Aurankin rannalla tarjouupi
- Suur’ pulloissa Linnan kadulla.
- Sen ihmiset viinaksi mainitsevat,
- Tai rommiksi, punsiksi toiset:
- Sit’ arvossa ylhäiset kannattavat,
- Myös porvarit – kansankin loiset;
- Vaan köyhyyttä kaikki ne kasvattavat
- Perheistä onnen pois tarkoittavat;
- Ne raakuutta, syntiä luovat.
- Nyt kenellä rinnassa sydäntä lie,
- Ken riemuta onnesta voipi,
- Hänell’ on tässä juur arvokas tie,
- Tie taistelun, voittoon mi viepi,
- Kun eestä hän taistelee raittiuden,
- Pois poistaen kirousta juoppouden.
- Oi ryhtyös raittiustyöhön!
- Oi, työmme on arvokas, voiton se tuo,
- Se kiroa maastamme poistaa;
- Kun kurjien kotiin se onnea luo:
- Ei palttua saa mistäkään moista!
- Siis tullos, oi veljeni, siskoni myös,
- Sä uhraos raittiun riennoissa työs!
- Jos heikko – työs’ siunaapi Herra.
- Pois juoma, sa inhottu helvetin, pois!
- Pois rohtolan poistaos loukkoon,
- Ets enään sä maallemme kurjuutta lois
- Sais’ sulloa syntiin ja sortoon!
- Oi, ystävät! älkäätte viinoja te
- Eik’ lapsenne: poikanne, tyttärenne,
- Oi älkäätte ikänä juoko.
Lähde: Sanomia Turusta 11.7.1890.