Pietari Brahe’n juhlassa Viipurissa lokak. 31 p. 1880 luettu runo

Wikiaineistosta
Pietari Brahe’n juhlassa Viipurissa lokak. 31 p. 1880 luettu runo.

Kirjoittanut J. H. Erkko


Ei suomalainen syntyään,
Mut meidän maata lempimään
Hän oppi omanansa.
Ja Suomen toivot, tarpehet
Hän tutki, täytti puuttehet
Kuin isä lapseltansa.
Ol’ isä maalle tosiaan,
Ja säästämättä vaivojaan
Hän hoiti armastansa.
Vaikk’ ylhäisen ain’ arvonsa
Hän muisti – ”kreivin aikana”,
Ei unhoittanut kansa.
Ja Suomen suloutta hän
Niin mielin, kielin lempivän,
Kuin maamme lapsi, näytti.
Ett’ ylistellen innoissaan
Hän toivotuilla aarteillaan
Jo silloin Suomen täytti.
Kuin ennushenki, Suomenmaan
Hän kuningasten kunniaan
Jo aikanansa nosti.
Ja minkä toivoi, tahtoi, sen
Hän valtavasti puuhaten
Töin, toimin meille osti.
Hän missä kulki, kukkaseen
Maa puhkes’ hänen muistokseen,
Niin tiukkui askelensa,
Vaan tiedon valolähtehen,
Tuon kukkienkin kukkasen,
Sai Aura rannallensa.
Kun kerran jätti meidän maan,
Sen rakkahana linnassaan
Tok’ ijän kaiken kantoi.
Ja Suomen kansa omakseen
Myös hänen sulki sydämeen
Ja isän nimen antoi.
On vieraskin meill’ omainen,
Kun Suomeamme palvellen
Hän yhtyy henkehemme;
Ja toivojamme aikanaan
Ken valmis onpi valvomaan,
Hän on kuin omaisemme.
Ei Suomen mies hän syntyään,
Mut meitä oppi lempimään
Ja johti rientojamme;
Siks’ ylistää ja rakastaa
Ain’ omanansa Suomenmaa
Nyt Pietar Brahe’amme.


Lähde: Sanomia Turusta 6.11.1880.