Postiolojen kehittämisestä

Saikkalan vanha silta

Syrjäseutulaisen näkökulmasta Postiolojen kehittämisestä[1] Kirjoittanut Sivukulman Santeri

Helsingin-matkan satoa

Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 21.6.1934, s. 3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1889810?page=3 / Viitattu 16.2.2026

Oletteko kuulleet, että Santeri kävi herroissa? Oikein pääkaupungissa isoisten herrojen pakinoilla. Ihmisen vasikkaa kun toisinaan viipotetaan sinne jos tännekin.

Tämä matka johtui nähkääs siitä, kun tätä meidän armasta kotiseutuamme on ruvettu jatkuvasti pitämään sivistysmaailmaan kuulumattomana kulmakuntana, jolle ei tahdota antaa samoja oikeuksia kuin muille valtakunnan pitäjille. Niinpä me esim. postiasioissa olemme huonommassa asemassa kuin monet Korpi-Kainuun pitäjät, pohjois-Satakunnan kunnista puhumattakaan. Kun on oltu säyseitä ja vähään tyytyväisiä, niin »ylhäällä» on kai tuumittu, että väli noista Suodenniemen junnuista, kunhan vaan maksavat reilusti veronsa ja liimaavat säädetyn postimerkin kirjeensä kulmaan.

Mutta kohtuus kaikessa, hyvät herrat! Rajansa on sävyisänkin kärsivällisyydellä. Sitäpaitsi on täällä jo vähitellen totuttu monella alalla uuteen ja parempaan komentoon. Me olemme oppineet saamaan tasapuolista kohtelua osaksemme viranomaisten, lääkärien y.m. julkisuuden miesten taholta, asukoot he sitten täällä tai naapuripitäjissä. Se aika on ollut ja mennyt, jolloin täkäläisen isännän tai työmiehen täytyi seistä selkä väärässä ja hattu kourassa jonkun muukalaisen virkaherran edessä ja jolloin ruotsia puhuva sahanfalttari sai mielensä mukaan »hienostaa» asiakkaittensa suomalaisia nimiä. — Niin, ja jos meidän postiasemamme ylemmät esimiehet (postitoimistoa ei meille, Herra paratkoon, ole vielä annettu) jättävät Suodenniemen edut kokonaan huomioonottamatta postinkulkua uudelleen järjestettäessä, niin me nousemme takakäpälillemme ja ajattelemme hengessämme vähemmän mairittelevia ajatuksia sellaisista esimiehistä. Kiitämme vielä laupiasta Kaitselmusta siitä, että meillä sentään on voimassa kansanvalta eikä diktatuuri, niin että uskallamme lausua toivomuksemme julki suurillekin herroille.

— — —

Hiisi vieköön, kun taasen tuli kiivailtua asiasta, joka toivottavasti kerran paranee ilman kiukkuilemistakin! Mutta sellaista se on, kun on nurkkapatriootti. Ei tule aina punnituksi puheitaan. — Siitä Helsingin matkastahan minun piti puhua. Juu, aivan oikein.

Kuten edellä jo tuli mainittua, päätettiin täällä anoa oikein kunnan puolesta postioloihin parannusta. Valittiin toimikuntakin asiaa ajamaan yhteistoiminnassa lavialaisten kanssa, heidän kanssaan kun muutenkin sovitaan hyvin yksiin, ei riidellä eikä halveerata toisiamme. Tähän toimikuntaan valittiin Aukusti Tuori, Sinervön kauppias ja jostain käsittämättömästä syystä myös allepainettu. Toimikunta kokoontui, laati kirjelmän ja päätti lähettää yhden joukostaan sitä viemään Helsinkiin. Sillä tavalla, nähkääs, saadaan kirje nopeammin perille.

Mutta kuka lähtee, siitä tuli vaikea kysymys. Ehdotimme Tuorin Aukustia, joka virkansa puolesta on usein ollut herrojen kanssa tekemisissä. Mutta Tuori ei päässyt lähtemään, sillä heillä rakennetaan ja muitakin kiireitä hänellä on paljon. Sinervön kauppiaan oli myös mahdoton lähteä, heille kun tuotiin hiljattain pikkuväkeä ja kauppiaan täytyy nyt ehtookaudet funteerailla pojalle sopivaa nimeä. Päivät taasen kuluvat häneltä kauppahommissa, niin että ei Sinervönkään siis passannut reissuun lähteä.

Kun siis toimikunnan edustavimmilla herroilla oli pätevä este, loivat he silmänsä allepainettuun ja sanoivat jotta: »Lähde sä, Santeri, kun oot joutilas mies! Ei siellä edustajan ulkomuotoon eikä muuhunkaan olemukseen kiinnitetä huomiota, panet vaan krakat kaulaasi ja raakaat partasi, niin se välttää kyllä. Ja kun muistakin kunnista lähtee edustajia, niin niiden seassa kyllä menee tuommoinen, hm, tuommoinen sinunlaisesikin häiskä.»

Minä lupasin lähteä, kun kerran noin rohkaisevasti puhuivat. Esitin asian vaimolle noin kautta rantain, saadakseni selville, onko esivallan puolelta mitään estettä olemassa. Ei sattunut olemaan. Vaimo sanoi, että passaa lähteä vaikka Stokholmiin. kunhan en vilkuile naisiin enkä muutenkaan humuseeraa.

— Mitäs minä, vanha aviomies, naisista, lausuin syvällä vakaumuksella. Yhdessäkin on tarpeeksi. Ja mitä muuhun elämään tulee, niin siivostahan minä — —.

Niin sitä vaan saatiin lupa ja päästiin lähtemään. Kirje, partaveitsi ja ylimääräinen paita kapsäkkiin, puhdas nenäliina taskuun ja Malta-paperossi hampaisiin!

Ihan herraksi erehtyivät luulemaan linjavaunussa ja oikein kohteliaasti penkkiin viisasivat sekä kapsäkin talteen korjasivat, kun Santeri Suodenniemen statsuunalta voimavaunuun astui ja omalla nuotillaan hyräili, että:

»Oi sä suulo Helsinkii
Sä maailman kaupunkii».

Siitä varsinaisesta matkasta vasta ensi kerralla.

Sivukulman Santeri

1. Tätä kirjoitusta ei alun perin ole varustettu otsikolla, vaan otsikko on annettu vasta kirjoitusta Wikiaineistoon tuotaessa.