Puut

Puut. Kirjoittanut Esaias Tegnér

Suom. Aarni Kouta.

Dodonan tammet haastoivat muinaisin,

pyhä siimes tiesi tuomiot kohtalon.

Tänä päivänä vielä kuiskien puhuu

teidän latvanne viisaan korvaan,

te olennot miettivät, äänettömät,

maan tyttäret, jotka innolla lapsuuden

emon rintaa juotte ja tuuhean kiireen

nostatte taivaan tähtiä kohti.

Runoniekka korpien laatii varjoonne

majan pienen, nukkuu oksien suojassa

keveästi kuin kiuru ja huoletonna

nousee laulaen ilmojen teille.

Oi kuulkaa käyntiä! Henget liikkuvat niin.

Oi kuulkaa ääntä! Se ääni henkien on;

ääni metsänneitojen arkain,

ihanuudesta luonnon ne kuiskivat vielä,

elämästä luonnon, ei kuollut iäinen.

Se henkii, se solusta toiseen ui,

ja työntää puiden kukkihin mahlan,

veren valkean karkean kuoren alla.

Ne päänsä kauniin kukkasin seppelöi,

kun kevät saapuu, juhla luomisen.

Kultakruunun jumala painaa

puiden vihreiden kulmaluille.

Te metsien villit, tammien suunnaton suku,

te petäjät Pohjolan kankaan ja kallion,

sa viehkeä koivu, mi vihreät kutrit

laakson liepeelle langeta annat!

Ma teidän allanne leikkiä löin

useasti lapsena, jolloin näin

läpi lehväkattonne liikkuvan holvin

yön korkean taivaan ja tuikkivat tähdet.

Sa lankea maahan, palvele aatetta elämän;

on elämä valtias maailman.

Sen airut, aurinko, laelta taivaan piirtää

lempensä kultalaulun meille.

Joka olennon painaa tahdon ma povellein!

Joka kukkiva puu nyt puhua voi,

elämästä, lemmestä, kauneudesta se haastaa;

on iltatuuli mykkien kieli.

Lähde: Maailman lyriikkaa: runosuomennoksia. 1922. Aarni Kouta. Otava, Helsinki.