Raudan synty

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Raudan synty

Kirjoittanut Eino Leino


Syntymättä Suomen rauta.
Hettehissä kansan hengen
heiluu Suomen malmi melto,
aaltoo ponneton ajatus
niinkuin ruoste rahkasuolla.
Ken heikon herättäjäksi?
Kevätmyrsky, maiden ryske.
Ken raudan rakentajaksi?
Ajan henki, nuorten airut.
Kuka liekin lietsojaksi?
Suuttumus valon-väkevä.
Palkehien painajaksi?
Kaikki Suomen kansan lapset.
On aika taonnan aika,
hetki tehtävän teräksen,
hikipäisen päivän tuska,
tuokio väkivasaran,
että pois kuluisi kuona,
karkenisi kansan hammas,
seijastuisi summat aivot,
muodostuisi musta möljä.
Miksi rauta raikumahan?
Kun on tarvis työkaluja.
Miksi hirret hilkkamahan?
Kun on kiire kynnökselle.
Miksi lempi liekkamahan?
Kun on kaunis manner meillä.
Viha miksi välkkämähän?
Kun ei kirkas kansan kilpi.
Tuli, kuule poikoasi,
Luojan helkka, heimoasi,
Ukon tuura, tuttuasi,
lastasi, sinisalama!
Tunnen syntysi, sylistä
kirposit ajan emojen,
piilit maassa piilokkali
kaskien kytösavuna,
nousit takkahan talojen,
kykenit jo kynttilöiksi,
korkenit kokoiksi Herran,
helaavalkeiksi virisit,
hehkuit kansojen kevättä,
suitsuit suurta kukkimusta,
niin sytyit sotatuliksi,
tuprahdit tulipaloiksi,
kylvit jo kyventä kuolon,
sorron siementä sirotit,
raiuit suulla rautamyrskyn,
kiljuit suulla surmakirnun,
isänmaa nimes ihana,
toinen: kansan itsetunto;
painu nyt pajatuliksi,
sepon suostu ahjon alle!
Kivihiili, Kimmon poika,
vanhin vuoren veljeksiä,
sysi-hattu, synkkä-hahmo,
saalas vaivan vuossatojen!
Tunnen ma sinutkin, tuska
olet rouhitun rotuni,
painama petäjäleivän,
sotaratsun sortelema,
kiristämä kirkon ruoskan,
rutistama ruunun miesten,
tammikuussa tielle tehty,
pakkaskuussa työlle pantu,
teurastettu teuraskuussa,
unohdettu kukkakuussa.
Kuku nyt kullaisna käkenä,
helkä sulka-suitsevana,
lieka lintuna pajani,
laika lauluni säennä,
kuki köyhän pihlapuuna,
orjantappura-okana,
pistä piikkinä poveni,
omantunnon tutkaimena,
kerro työtä tuonen-tyyntä,
tyytymystä, täytymystä!
Panu, poika aurinkoisen,
päivän paistavan jumala,
leppeämmän hetken herra,
laupiaamman tunnin tuoja!
Kuule särjetyn säveltä,
rikki piestyn pilpatusta,
kansan kahtia menevän,
heimon hurja-huudollisen,
joka ei seisonut surussa,
ei elon kohluissa kohonnut,
painui maahan martahana,
poistui oikean poluilta!
Anna päivä armautta,
anna viikko viljelystä,
anna vuosi auran tointa,
kausi kaunista keseä,
saisi korret korttumahan,
nuorten varret varttumahan,
henki uusi heilimähän,
aika toinen alkamahan,
taisto kaunis kaikumahan,
kansan valta vankumahan,
söisi Suomi selvän leivän,
jäisi peuroille jäkälä!
Niin kuule, nimetön luoja,
tule, suuri tuntematon,
uskonnottoman unelma,
ihanne ivailijankin!
Tule myrskynä mereltä,
mailta pilvenpatsahana,
jyskä tuomion jylynä,
valka maailman valona,
tapa tauti juurta myöten,
mädän syyt syvältä kynnä!
Tyydy työmiehen talohon,
katso päälle päiväläisen,
loiselle enemmän loista,
lohduttele muonamiestä,
myös mene mäkitupihin,
tule työpajan tomuhun,
suorenna selät kumarat,
suorita parempi palkka,
sulje kurkku kukkarolta,
anna ääni ihmiselle,
irroita ajatus mykkä
päästä päähän neuvospöydän,
kaitse maata kansan kautta,
maa on tehty kansan tautta!
Mitkä äänet oudot yössä?
Kaadetahan kirkon kukko.
Mikä pauhu parsikossa?
Kohoavat koulut toiset.
Mikä terhen päivän tiessä?
Pääty pöyhkä virkavalta!
Miksi tanhu taivahilla?
Maan on varjeltu vapaus.
Näen minä ajan tulevan:
kasvavi saloilla Suomen
kansa kuin teräsiepikko,
rautatammikko tanakka,
tuhatpäinen peitsilehto,
päivässä välähtelevä,
härmässä helähtelevä,
soinnahtava tuskan tullen,
heilahtava hetken tullen,
käypä kuolohon hymyten,
kuurassa urosten parrat.
Seisovi selillä Pohjan
vartio vilun-väkevä,
Lappi talven-taiallinen,
Turja turman-luottehinen,
tunturi revontulinen,
lonka Louhen-poiallinen,
kappa hyytä hartioilla,
purnu lunta päälaella.


Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.