Runo Suomen kielestä

Runo Suomen kielestä Kirjoittanut Paavo Korhonen

Suvaitseeko Suomen kansa,

Salliiko Savon isännät.

Että Suomesta suloinen

Runo tässä lauletahan,

Koska mieli kättä käski,

Käsi kätteli kyneä,

Kynä piirsi puustavia?

Mitäs puustavit puhuivat?

Sitä ne sanoivat silloin,

Kuinka suotta Suomen kieli

Kapaloss’ on kauvan ollut

Lapsen tautisen tavalla!

Niinkuin tuo on nytkin vielä

Sitehissä sitke’issä,

Vaikka on jo vanha kyllä,

Eipä taia tullakkana

Siitä miestä milloinkana,

Joka poikki ponnistaisi,

Katkoisi kapalovyönsä,

Jaksaisi jaloin kävellä

Aikamiehen askelia,

Päästä päähän pitkän pöyän

Isommille istuimille,

Rinnalle rikasten kielten,

Valtakielten kumppaliksi;

Että vielä virkamiehet,

Oikeu’en omat jäsenet

Suomen kieltä kirjoittaisi;

Että tuomiot tulisi,

Esivallan valtakirjat

Kansan kielellä omalla,

Talonpoian tuttavalla.

Kyllähän kynä tekisi

Suomalaisia sanoja,

Kuin on kuultuna puheessa;

Oppineemmatkin osaisi

Suomen suoria sanoja,

Jos sen antaisi asetus,

Eikä estettä olisi

La’in vanhan laitoksista.

Kylläpä me kyntömiehet

Tuolla aikahan tulemme

Keskenämme kelpolailla,

Vaan ei tuta tuomioita,

Välikirjoja vähiä,

Kuittejamme kuitenkana;

Eikä suuta suuremmilta

Suomi saattaisi pilata.

Lintuset livertelevät

Kukin äänellä omalla,

Kielellänsä kerkeästi,

Jonka heille äiti neuvoi,

Oma vanhempi opetti

Pesissänsä pienempinä:

Ei ole sitä etua

Suomen kansalle suvaittu.

Ruotsin kieli on ruvennut,

Joutunut jo ensi alusta

Suomen suureksi isäksi.

Aina sill’ on arvo suuri,

Joll’ on ystävät ylhäiset,

Sukulaiset suuret muutkin;

Sanotaanpa Saksan kielen

Ruotsin heimoa olevan.

Missä on sukua Suomen?

On vähän Virossa vielä

Aivan arvossa samassa,

Ett’ei kouluissa kysytä,

Akatemioiss’ anota.

Mitäs vielä viimeiseksi

Suomen puolesta puhumme?

Jos ne herrat Helsingissä,

Suuren oikeu’en omaiset

Antaisi luvan lujimman,

Että tuomiot tulisi

Kansan kielellä omalla,

Talonpoian tuttavalla;

Sitte sihteerit tekisi

Halaistulla höyhenellä

Samallaisia sanoja

Kuin on suullakin sanottu,

Jopa piispatkin pitäisi

Suomen kieltä suurempana,

Kaikki tuumahan rupeisi,

Kirjoittaisi Suomen kieltä.

Se on suomeksi sanottu

Suomalaisten suosioksi.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.