Sä kaikki vaadit, Herra

Wikiaineistosta
59. Sä kaikki vaadit, Herra.

Kirjoittanut Simo Korpela


Mun ihmeitäs loit, Herra, ilmi tuomaan
Ja kyllyytt’ autuutesi nauttimaan.
Siks vaadit, että aina henkes huomaan
Mä itsen annan, annan kokonaan,
Ett’ annan sielun, ruumiin, tunnon, tahdon,
Ett’ annan sulle koko sydämen.
Et tahdo, että annan kuoren, vahdon,
Vaan itse olennon ja ytimen.
Sä kaikki vaadit, kaikki annatkin.
Kaikk’ ota vastaan, Jeesus rakkahin!
Sä tahdot saada vanhuuteni syksyn,
Myös nuoruuteni kevätlämpimän,
Ja että sulle kukoistan ja kypsyn,
Ja sulle kaunihin tuon hedelmän,
Ja että hätäni sun etees kannan,
Kun tautivuoteellani vaikeroin,
Myös että uhriks silloin itsen annan,
Kun olen terveenä ja murheetoin.
Sä kaikki vaadit, kaikki annatkin.
Kaikk’ ota vastaan, Jeesus rakkahin!
Mua luokses et vaan hyljättynä halaa,
Kun laumat mua pilkkaa, kiroaa,
Vaan silloinkin, kun juhlatulet palaa
Ja mulle tuodaan kultaa, kunniaa.
Et salli yhtyvän mun lastes lukuun
Niin voittaakseni ihmissuosion,
Vaan silloinkin kun täytyy veripukuun
Mun pukea ja mennä kuolohon.
Sä kaikki vaadit, kaikki annatkin.
Kaikk’ ota vastaan, Jeesus rakkahin!
Et tahdo, kun mä seuroiss’ olen myötä,
Mä että hurskahaks vain silloin näyn,
Vaan silloinkin, kun pellollain teen työtä,
Tai istun kotona tai tietä käyn.
Mua varrot onnestani kiitost’ tuomaan
Ja hädäss’ apuasi huutamaan.
Ja lähteest’ elämän mun kutsut juomaan,
Tehdäkses omakses mun kokonaan.
Sä kaikki vaadit, kaikki annatkin.
Kaikk’ ota vastaan, Jeesus rakkahin!
Sä kaikki vaadit, voidakses kaikk’ antaa;
Kaikk’ että tehdä voisin, kaikki teit;
Sä ristin kannoit, voidaksen sen kantaa;
Ja kuolon voittaaksen, sen hautaan veit;
Ja synnist’ että voisin vapaaks tulla,
Sä ristiss’ annoit sille kuoleman;
Ja että sija taivaassa ois mulla,
Sit’ itse menit valmistamahan.
Sä kaikki annat, kaikki vaaditkin.
Kaikk’ ota vastaan, Jeesus rakkahin!


Lähde: Korpela, Simo 1904: 75 virttä. Werner Söderström, Porvoo.