Sairas

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sairas.

Kirjoittanut Saima Harmaja


I[muokkaa]

Pienet ja kärsivät tähdet
katsovat kaupunkiin.
Olen niin väsynyt tänään
tuskiini hiljaisiin.
Kerran, kauan sitten
palavaa unta näin.
Taivaalla hulmusi tähdet
ylleni syöksähtäin.
Siitä on liian kauan.
– Nyt minä rukoilen
vain, että tänään saisin
nukkua vähäsen.

II[muokkaa]

Vain eläimet valittavat,
minä en saa valittaa.
On pimeä, pimeä maa.
Ja kuolema hiipii ympäri
ja saalistaa.
Minä olen ihminen. Rinnassa hirveä nyyhkytys
kuuntelen, kuuntelen kulkua kahisevaa.
Minä olen ihminen. Kuulkoon Jumala sydämeni huudon,
kuolema, hiipivä kuolema ei sitä kuulla saa.

III[muokkaa]

Oi Jumala, siipeni murtuneet
ota käsiisi ihmeellisiin!
Olen lentänyt liian kauas,
olen lentänyt eksyksiin.
Olen lentänyt siivin voitollisin
läpi ilmojen häikäiseväin.
Tuhat aurinkokuntaa kiersin,
joka ainoan taivaan näin.
Nyt rajalla viimeisen taivaan
ja rajalla kuoleman maan
minä vapisen enää hiljaa
ja rukoilen, rukoilen vaan.

IV[muokkaa]

Niin kauan, niin kauan jo makasin näin,
pää raukea ikkunan valoa päin.
Pilvet liukuvat taivaalla,
metsä on himmeä tuskasta.
Niin kauan kuin muistan jo makasin näin,
pää pilvien lentoa päin.
Oi olenko kuollut, Jumala,
kun en enää kaipaa haudasta,
kun ei vapise siipeni murtuneet
vaikka pilvien nousun nään.
Oi Jumala, olenko kuollut jo,
kun en välitä, nouseeko aurinko,
vai laskeeko hämärä ikuinen
yli vuoteeni lämpöisen.


Lähde: Harmaja, Saima 1932: Huhtikuu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.