Sivu:Älykkään ritarin don Quijote de la Manchan elämänvaiheet, 1905.djvu/32

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on vahvistettu


[s. 22]

KUUDES LUKU.
Kirjaston tarkastus don Quijoten luona ja hänen toinen lähtönsä maailmaan.

Vaivoistaan perin väsyneenä sankarimme oli vaipunut sikeään uneen, kun kirkkoherra ja parturi saapuivat hänen kotiinsa ja pyysivät veljentyttäreltä kirjastohuoneen avainta, jonka tämä kernaasti antoikin. He astuivat sinne joukolla sisään, emännöitsijäkin aristellen mukana, ja löysivät siellä yli sata isoa nidosta, muita pienempiä lukuunottamatta, kaikki hyvin sidottuja ja hyvin pidettyjä. Tuskin oli emännöitsijä ne nähnyt, kun hän nopeasti lähti ulos ja palasi pian takasin kädessään vadillinen vihkivettä. »Kuulkaas, arvoisa kirkkoherra», sanoi hän tälle, »sirottakaa joka paikkaan tätä vihittyä vettä, jottei mikään niistä ilkeistä poppamiehistä, joita nuo kirjat ovat täynnä, loitsisi meitä kostoksi siitä että nyt karkotamme heidät maailmasta.»

Kirkkoherra hymyili tälle yksinkertaiselle puheelle ja käski parturin heittämään kirjat akkunasta ulos ja rakentamaan pihalle rovion, jotta ne kaikki yhdessä poltettaisiin, tai kantamaan ne takapihalle ja siellä polttamaan, jottei savua tunkisi huoneisiin. Polttamisesta piti emännöitsijä huolen vielä samana yönä; ja paremmaksi vakuudeksi muurauttivat kirkkoherra ja parturi kirjastohuoneen oven umpeen.

Kun don Quijote kaksi päivää myöhemmin nousi vuoteestaan, oli hänen ensi aatoksensa mennä tervehtimään rakkaita kirjojaan; mutta kun ei lainkaan löytänyt koko kirjastohuonetta, kulki hän puolelta toiselle etsien sitä kaikkialta, voimatta arvata minnekä se oli joutunut. Varmaankin sata kertaa hän tuli sille kohdalle, missä ennen oli nähnyt kadoksiin joutuneen oven, ja tunnustellen kaikkialta kädellään tirkisteli hän joka taholle sanaakaan sanomatta ja nähtävästi hitustakaan käsittämättä

22