myöntöperäiseksi, niin voisi sanoa, että tuon „liikaväki-teorian“ mukaan Irlannissa olisi voinut helposti saada työtä ja jotakuin- kin hyvää elatusta noin 4 miljoonaa ihmistä. Mutta edellisen vuosisadan alussa, kun Swift kirjotti tuon „vaatimattoman ehdo tuksensa", oli Irlannin väkiluku noin 2 miljoonaa. Koska sillä välin eivät varat eivätkä tuotannon välineet olleet Irlannissa missään suuremmassa määrässä edistyneet, niin kun syynä Irlannin kansan hirveään köyhyyteen ja ahdinkoon vuonna 1838 pidettiin liikaväestöä on vuonna 1727, Mc Cullochin oman otaksumisen mukaan, Irlannissa pitänyt olla tarjolla enemmän kuin kylläksi työtä, ja olojen olla muutenkin kaikin puolin hyviä. Mutta kaikkea muuta. Irlannin kansan hirveä köyhyys ja ah- dinko oli niin suuri, että Swift polttavalla, myrkyllisellä ivalla oli ehdottanut keinona liikaväestä pääsemiseksi sen, että koetet- taisiin kehittää yleisön makua paistettuihin rintalapsiin, joten vuosittain voitaisiin tuoda 100,000 irlantilaista pienokaista teurastettaviksi ja rikkaiden makupaloina lihatorille vietäviksi.
Se, joka on perusteellisesti tutustunut irlantilaista kurjuutta koskevaan kirjallisuuteen, niinkuin minun on pitänyt ennen tä- män luvun kirjottamista tehdä, hänen on vaikea siivoilla sanoilla puhua siitä kevytmielisyydestä, jota niinkin jalojen miesten teok- sissa, kuin Millin ja Bucklen, tavataan, milloin he laskevat Irlan- nin hädän ja kärsimykset liian suuren väkiluvun seurauksiksi. Ei mikään voi saada verta raivokkaammin kuohahtamaan kuin nuo kylmät kertomukset rosvomaisesta, yhteiskuntaa hävittävästä hirmuvallasta, jonka alaisena Irlannin kansa on ollut ja joka yksin on syynä maan köyhyyteen ja tuohon nälänhätään, jonka aiheettomasti sanotaan johtuvan maan kyvyttömyydestä väestöänsä elättämään ja ellei ota lukuun sitä veltostuttavaa vaikutusta, mikä, kuten maailman historia osottaa, kaikkialla seuraa äärim- mäistä köyhyyttä, niin olisi vaikea olla tuntematta jonkiniaista ylenkatsetta sitä rotua kohtaan, joka noin suurien vääryyksien alaisena ollen on ainoastaan silloin tällöin ryhtynyt vastarintaan!
Onko liikaväki milloinkaan ollut köyhyyden ja nälän syn-
nyttäjänä, se jääköön avonaiseksi kysymykseksi; mutta ainakin