hojen filosofien esoteeriset opit; eräitten vanhojen uskontojen alkuperäinen merkitys, ekumeenisten kirkonkokousten dogmaati- set päätökset, semmoisten miesten kuin Foxin, Wesleyn ja Sa- vonarolan saarnat; puna-ihoisten intiaanein tavat ja villien nee- keriheimojen uskot, kaikilla on yksi sydän ja yksi ydin, jossa he yhtyvät, on jotain, joka näyttää olevan vaan alkuperäisen totuu- den erilaisia epäselviä käsityksiä. Ja meidän lausumistamme ajatuksista näyttää ikäänkuin heikko heijastus välkähtävän siitä, mitä nämä ihmiset olivat hämärästi nähneet sumuinen säteily lopullisesta yhteydestä, mitä ei voi koskaan sanoin ilmaista muu- ten kuin kuvissa ja vertauksissa. Milloin on puhe puutarhasta, jossa seisoi hyvän ja pahan tiedon puu, milloin taas viinimäestä, johon me olemme pantuna Herramme töitä tekemään, milloin on se ylimenoa täkäläisestä elämästä taivaalliseen elämään; mil- loin koettelemusta ja taistelua, jonka päätä ei koskaan voi nähdä.
Katsahtakaa tällä hetkellä ympärillenne!
Täällä, meidän päivinämme, meidän sivistyneessä yhteis- kunnassamme muinaiset vertauskuvat yhä vieläkin pysyvät mer- kityksessään, muinaiset jumaluustarut yhä vieläkin ovat totuutta täynnä. „Kuoleman Varjon laaksoon" johtaa usein vieläkin „velvollisuuden tie", Kristitty ja Uskonmies vaeltavat yhä turha- mielisyyden markkinoilla ja Suursydämmen varustuksia vastaan rämähtelevät iskut. Yhä vieläkin taistelee Ormusd Arimanin kanssa, valon ruhtinas pimeyden voimain kanssa. Sitä, jolla on korvat kuulla, sitä sotatorvet kutsuvat!
Ne kutsuvat ja kutsuvat ja kutsuvat, kunnes niiden sydän vahvistuu, jotka sitä kuulevat. Voimakkaita sieluja ja yleviä pyrkimyksiä maailma nyt enin kaipaa. Kauneus on vielä kah- littuna, ja rautapyörät vierivät vielä sen hyvän, toden ja kauniin ylitse, mikä pyrkisi syntymään ihmiselämästä. Ja ne, jotka taistelevat Ormusdin puolella, vaikkeivät ehkä toisiansa tunnekaan, joskus he jossain yhtyvät, kerran heidän taistelijanimiänsä esille huudetaan!
Vaikka totuus ja oikeus tuntuvat usein poljetuilta, niin se tulee ehkä siitä, ettemme näe kaikkea. Miten voisimmekaan
nähdä kaikkea kokonaisuutta? Emmehän tiedä kaikesta mikä
