täälläkään tapahtuu. Aineen värähdykset, jotka synnyttävät va- lon ja värin vaikutuksia, eivät enää ole erotettavissa niin pian kuin ne siirtyvät määrärajan tuolle puolen. Samoin voimme ääniä tajuta ainoastaan määrärajain sisäpuolella. Onpa eläimil- läkin aistimia, joita meiltä puuttuu. Entäs tämä maapallomme sitten? Verrattuna aurinkokuntaan on maapallomme mitätön hitunen ja itse aurinkokunta puolestaan kutistuu hituseksi, jos sitä koko tähtitaivaan mitoilla mitataan. Voinemmeko siis sa- noa, että se mikä menee meidän näköpiirimme tuolle puolen menee häviötä kohden? Ei, se ei mene häviötä kohden. Vaik- kakin kaukana, kaukana näköpiirimme ulkopuolella, ikuiset lait samalla tavalla vallitsevat kaikkeutta.
Se toivo, joka tästä syntyy, on ytimenä kaikissa uskon- noissa. Runoilijat ovat sitä ylistäneet, profeetat siitä puhuneet, ja sydämmensä syvimmässä sopukassa jokainen ihminen on sen totuudesta vakuutettu. Plutarkon seuraavissa sanoissa on lausut- tuna se, minkä kaikkina aikoina ja kaikilla kielillä ovat sanoneet puhdassydämiset ja terävä-älyiset ihmiset, jotka seisoen ikään- kuin ajatuksen ylimmällä vuorenhuipulla, katse kiintyneenä valta- meren synkälle ulapalle, ovat nähneet maan epäselvien piirteiden häämöttävän sen pimeydestä:
,,Ruumiiseen ja intohimoihin kytketyillä ih- missieluilla ei ole muuta yhteyttä Jumalan kanssa kuin minkä voivat saavuttaa ajatuksessa, filoso- fian avulla, ikäänkuin jonakin hämäränä unen- näkönä. Mutta ruumiista vapauduttuaan ja siir- ryttyään tuntemattomaan, näkymättömään, rajat- tomaan ja puhtaaseen hengenmaailmaan, on Ju- mala oleva heidän johtajanansa ja heidän kunin- kaanansa, siellä he ovat jo täydellisesti hänen vallassaan, rakastavat häntä palavasti ja ovat alituisesti näkemässä sitä ikikauneutta, jota ei yksikään ihmismieli voi kuvailla eikä sanoihin
pukea".
