Sivu:Eduskunnan pöytäkirja 6.12.1917.pdf/14

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on oikoluettu


[s. 378:1] ti huligaaneja, sakilaisia monista ja siten vähitellen aineksia, jotka ovat kaikelle yhteiskuntaelämälle vaarallisia. Nuoriansa työväki koettaa estää kehittymästä kadunsankareiksi vetämällä niitä nuoriso-osastoihin. Mutta tahtoisimme heille myöskin jo heti miesikään tullessansa tarjota täyden vaitiollisenkin toiminnan mahdollisuudet. Elleivät he sitä saa, niin he voivat joutua vallan yhteiskuntaa vahingoittaville urille. Palkkatyö, kapitalismin kuristus synnyttää tyytymättömyyttä kaikissa niissä, jotka sen alle joutuvat, mutta varsinkin se synnyttää sitä nuorissa herkkämielisissa ihmisissä. Työläisluokan nuoriso tahtoisi monta kertaa kaikin voiminsa korjata olojansa. Se työskentelee ammattiosastoissansa ja valtiollisissa yhdistyksissänsä. Mutta sen täytyy myos monta kertaa nähdä, että edistys ei mene eteen[n]äin niin ripeästi kuin he toivoisivat, varsinkin kun eivät itse pääse mukaan kaikkeen työhön. Näin voi pian kasvaa syndikalistisen anarkismin ajatuksia työläisluokan nuorisossa. Jos ne ajatukset saavat jalansijaa, niin siitä on varmasti vahinkoa. Kun yhteiskunta ei tarjoa ikäluokille 21—24 vuoden välillä mahdollisuutta valtiolliseen toimintaan samassa määrässä, kuin jo 24 vuotta täyttäneille, syntyy helposti näissä syrjäytetyissä aineksissa se mieli, että parasta ehkä on pyrkiä käyttämään niin sanotun suoran toiminnan menettelytapoja. Järjestetty työväenliike koettaa kyllä kaikin voiminsa, kaikin kasvatuskeinoinsa ehkäistä tällaisten ajatustapojen syvemmälle ja laajemmalle juurtumista. Mutta ei se aina onnistu. Tällaisina melskeisinä ja mieliä kuohuttavina aikoina, jommoisissa nyt elämme, se on vieläkin vaikeampaa kuin tavallisesti. Eikä voidakaan pidättää toimintahaluisia aineksia aina. Mutta tämä sama vaara, tämä sivuteille joutumisen vaara, on myöskin uhkaamassa sekä pikkuporvarillisten että myöskin yläluokan nuorisoa, ellei niille tarjota tilaisuutta valtiolliseen työskentelyyn siinä iässä, jolloin ne jo voisivat menestyksellä siihen osaa ottaa. Eihän ole harvinaista, että näinä vuosina porvarillisissa lehdissä on valiteltu sitä, ettei heidän nuorisonsa näytä välittävän mistään muusta kuin flaneeraamisesta, kuljeskelemisesta Espiksellä. Samalla on. moitittu sitä harrastusten puutteesta. On sanottu, että porvarillinen nuoriso pyrkii kirjallisellakin alalla semmoisille suunnille, jotka ovat sille vahingollisia. Individualistiseen, yksilölliseen maailmankatsomukseen vajoamisesta on sitä moitittu [s. 378:2]j. n. e. Näissä moitteissa on epäilemättä paljon perää. Se, joka on ollut tilaisuudessa edes hiukkasenkaan liikkumaan viimeisen 10 vuoden aikana ylioppilasnuorison keskuudessa, on epäilemättä voinut panna merkille näitä tällaisia virtauksia siellä. Mutta uskokaa, hyvät herrat, jos te esimerkiksi ylioppilasnuorisollenne tahtoisitte tarjota täydet poliittiset kansalaisoikeudet, niin niiltä unohtuisivat ja haistuisivat tuollaiset kovin vahingolliset individualisliset harrastuksensa ainakin jonkun verran, ja he ryhtyisivät niihin tehtäviin ja töihin, joita valtiollinen elämä osanottajiltansa vaatii, innolla.

Nähdäkseni siis nuorisolle valtiollisten oikeuksien antaminen jo 21 vuoden iässä takaa vain paljasta hyvää eikä mielestäni ollenkaan vahinkoa isänmaalle. Esittämäni seikat ovatkin minuun vaikuttaneet niin, että olen pitänyt tarpeellisena ehdotukseeni ottaa sen, että ikäraja valtiollisissa vaaleissa alennettaisiin 24 vuodesta 21:een.

Mutta siinä lain määräyksessä, joka vaalioikeutta koskee, on vielä joukko muitakin kohtia, jotka ovat hyvin vahingollisia ja jotka siis olisivat poistettavat. (Oikealta: Asiaan, asiaan!) Kun näihin kosketteleminen on mielestäni tarpeellista, niin teen sen. Herrat käskevät menemään asiaan. Tämä on juuri vakavinta asiaa. (Vasemmalta: Oikein!) Perustellakseni, minkä takia olen pitänyt tarpeellisena pyytää eduskunnalta, että se käsittelisi tätä ehdotusta niinkuin keisarin ja suuriruhtinaan esityksistä on määrätty, on minun tuotava asiallisia seikkoja esiin, jotta ette voisi sanoa, ettette tietäneet, mistä oli kysymys. (Oikealta: Asiaan!)

V. J:n 5 § sisältää muun muassa sen määräyksen, että vaalioikeutta vailla on se, joka 3 viimeksikuluneena vuonna ei ole ollut tässä maassa hengille pantuna. Ehdotuksestani on tämä kohta jätetty pois sentakia, että tuo kohta jo sellaisenansa on paha. Sitä on vielä lisäksi väärin tulkittu ja väärin käytetty. Viranomaiset ovat selittäneet monta kertaa, että sillä tarkoitetaan sitä, että jos yhtenäkin vuonna on ollut poissa, niin voidaan äänioikeus riistää. Tämä tulkinta on kuitenkin ilmeisesti väärä. Se tulkinta on ollut hirveän vahingollinen ainakin työväelle. Sillä työväki, joka on pakotettu useasti muuttamaan, ansiotuloja saadaksensa siirtymään työpaikasta toiseen, paikkakunnalta toiseen, jopa kokonaan toisiin maihinkin, on joutunut useasti sen väärän tulkinnan uhriksi, jota viranomaiset näin ovat käyttäneet. Vieläpä suurissa kau-

pungeissa, taloissa, missä asuu satoja työläisiä, ovat työläiset joutuneet talon isäntien menettelynkin takia viidennen pykälän tämän kohdan johdosta äänioikeudettomiksi. Isäntä on joskus unohtanut tai ehkä tahallansa jättänyt henkikirjoittajalle ilmoittamatta talonsa asukkaat. Siten nämä eivät ole tulleetkaan hengille pannuiksi; ja viranomaiset ovat selittäneet, että jos ei yhtenä vuonna ole tullut hengille pannuksi, niin on äänioikeutensa menetetty. Pykälän kohta, joka itsessään ensiksi on väärä ja jota lisäksi noin väärin tulkitaan ja käytetään, on poistettava.

Edelleen samassa 5 §:ssä määrätään, että joka muun syyn kuin kunnallishallituksen todistuksena näytetyn varattomuuden tähden on jättänyt suorittamatta hänen maksettavakseen pannut kahden lähinnä edellisen vuoden kruununverot, on myöskin äänioikeutta vailla. Tämäkin määräys on sellainen, joka kipeimmin koskee työväkeä ja jonka määräyksen vuoksi työläiset joutuvat äänioikeudettomiksi. Köyhät köyhyydestään siten joutuvat rangaistuiksi. Epäilemättä joissakin tapauksissa ihmiset jättävät huolimattomuudestakin kruununveronsa suorittamatta. Mutta työläiset, jotka ovat pakotetut siirtymään paikasta toiseen, jotka useasti eivät tule edes hengille kirjoitetuiksi, joutuvat useasti asemaan, ettei heille edes tarjotakaan tilaisuutta kruununverojensa suorittamiseen. Mitä itse tuohon kruununveroon tulee, niin se on itsessään sellainen vero, jonka maksamattomuudesta tai maksamisesta ei nähdäkseni saisi panna riippumaan valtiollista äänioikeutta. Sehän on epäoikeutettu vero siitä huolimatta, että se määrältänsä on pikkuinen: henkilövero, joka on yhtä suuri varakkaille kuin köyhillekin. Varmaa on, että löytyy niinkin varattomia ihmisiä, joille kruununveron suorittaminen joillakin hetkillä, varsinkin semmoisina aikoina, jolloin sitä veroa peritään, on vaikea ja raskas, joskuspa mahdotonkin. Siis jo senkin vuoksi, että tuo vero itsessään on epäoikeutettu, on minusta epäoikeutettua panna sen maksamisesta riippumaan valtiollinen äänioikeus.

Mutta kaikin julmin määräys valtiopäiväjärjestyksen äänioikeuspykälässä kuitenkin on se, joka varsinaisesti jo sananmuodoltaankin on kohdistettu köyhiä vastaan, se nimittäin, joka sisältää, että se, joka itsellensä saa vaivaishoidolta apua, jollei apu ole ainoastaan satunnaista. Nykyinen yhteiskuntatila on pääasiallisena syynä siihen, että köyhyyttä on ja köyhiä ihmisiä, semmoisia jotka