Sivu:Heikki Välisalmi - Maailman toinen puoli.pdf/141

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on oikoluettu


Runoilija, jonka pää ja sielu olivat suunnattomasti väsyneet, nukkui sikeästi Kukan päivän iltana 1929 ja heräsi vastaavan päivän aamuna 2229.

Hän oli nukkunut pieneen huoneeseen matkustajakoti ”Sampolassa”, jossa hän viimeisinä aikoina oli asustanut, ja havahtui järkähtämättömässä pimeässä. Hetken valveilla olon jälkeen silmien näkövoima tavallisesti terästyy, ja ihminen alkaa pimeästäkin erottaa erinäisiä esineitä, mutta tähän pimeyteen ei tuntunut pystyvän mikään.

”Eipä tämän talon uutimia ennen ole saatu noin tiiviisti tuketuksi”, ajatteli runoilija ja koetti nousta vuoteestaan.

Mutta hän ei päässyt mihinkään. Peite ei noussut, vaan päinvastoin painoi hänet kuin jousilla takaisin vuoteen pohjiin.

Runoilija makasi selällään. Hän koetti kääntyä vasemmalle kyljelleen, ja se kävikin päinsä. Silloin tuskin huomaamaton valojuova vuoteen laidalla sattui hänen silmiinsä. Se ilmensi rivin koskettimia.

Vaikka runoilija tunsi selvästi olevansa valveillaan, epäili hän jotakin aistien harhaa, jollainen voi sattua varsinkin runoilijoille. Hän painoi molemmat kätensä lujasti vuoteen laitoihin ja yritti uudelleen nousta.