88
I. Muoto-oppi.
|
Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun. |
Kuva 119. Ilmaraon kehitys.
Ilmarakojen keskimääräinen luku siellä on ehkä 100 joka mm2:llä, mutta voi nousta jopa 700:aan. Vedessä olevista elimistä ne puuttuvat, samoin aina juurista. Kellulehdissä on ilmarakoja vain yläpinnassa.
Ilmarako syntyy nuoren päällyskettosolun jakautuessa kahdeksi soluksi, molemmiksi huulisoluiksi. Kun näiden väliseinä halkeaa, syntyy keskirako (kuva 119). Usein tapahtuu ennen emosolun jakautumista kahdeksi huulisoluksi toisia jakautumisia, joiden johdosta syntyneet solut ympäröivät tietyssä järjestyksessä molempia huulisoluja. Nämä solut, ilmaraon sivusolut, (Nebenzelle), eroavat muista päällyskettosoluista muodoltansa ja asemaltansa sulkusoluihin nähden (kuva 120).
Ilmarakojen kautta voivat ilman happi ja hiilihappo päästä kasviin helpommin kuin päällyskettosolujen läpi. Toisaalta taas haihtuu ilmarakojen kautta vesihöyryä kasvin sisästä.
Eräistä raoista vesi voi erittyä pisaroina. Sellaisia on tavallisesti oksien (Equisetum) tai lehtien (Gramineae) kärjissä, lehtihampaissa (Fuchsia) tai lehden reunassa (Tropaeolum). Näitä sanotaan vesiraoiksi (Wasserspalte, kuva 121). Ne ovat jokseenkin samanlaisia kuin ilmaraot, mutta isompia, ja niiden huulisolut ovat liikkumattomat.
|
|
Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun. |
Kuva 120. Ilmarakojen kehitys erään maksaruohon (Sedum purpurascens) lehdessä. A hyvin nuori aste. B valmis aste. Numerot osoittavat sivusoluja erottavien seinien syntyjärjestyksen ennen huulisolujen muodostumista. Huulisolut näkyvät kuvassa B. e päällyskettosolu.
