B. Oppi kasvien sisärakenteesta.
91
 |
Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun. |
Kuva 124. Poikkileikkaus Quercus sessilifloran varren pinnasta. 1, 2, 3 peräkkäin syntyneitä korkkikerroksia; sisin (nuorin) korkkikerros 3 on vielä vaalea, ulommat ruskettuneet. pr ensi-ikäinen, myöhemmän kasvun johdosta muuttunut kuori. sc niinisyitä. s jäljestäpäin syntyneitä kivisoluja. s1 toisikäisesti kasvavia kivisoluja. cr niinisyitä kiteitä sisältävien solujen seuraamina. k soluja, joissa kidenystyröitä. Kaikki sisimmän korkkikerroksen ulkopuolinen solukko kuollutta ja ruskettunutta, kaarnaksi muuttunutta. (225/1)
pichta) tai puun koko elämänajankin (pyökki). Näillä uloimmat korkkisolut karisevat pois varren paksutessa, ja pinnansuuntaisesti laajeneva ja kasvava korkkijälsi muodostaa niiden sijaan uusia. Tällaisten puiden pinta on sangen tasainen. Useimmiten syntyy kuitenkin uusia korkkikerroksia yhä syvemmällä, mikä tietysti aiheuttaa huomattavan kaarnanmuodostumisen (kuva 124). Varren kasvaessa paksuutta kaarna venyy ja murtuu eri kasveilla eri lailla. Tammen kaarna esim. murtuu pitkittäisille raoille, kuusen pyöreämäisiksi suomuiksi.
Jos kasvinosa haavoittuu, syntyy yleensä haavakorkkia, joka suojelee sisempiä osia. Se syntyy siten, että haavan alla oleva solukerros alkaa toimia korkkijältenä, t. s. sen solut jakautuvat pinnanmyötäisillä seinillä ja muodostavat korkkisoluja ulospäin.
Säännöllisesti syntyy haavakorkkia lehtisadon yhteydessä. Tämän edellä tapahtuu solujen pehmeneminen tietyssä vyöhykkeessä, irtautumisvyöhykkeessä, lehtiruodin tyvessä, jolloin solut pyöristyvät ja enemmän tai vähemmän irtautuvat toisistaan. Tästä kohdasta lehtiruoti myöhemmin heltiää. Mainitun vyöhykkeen sisäpuolelle muodostuu ohut korkkikerros, joka myöhemmin rajoittaa lehtiarpea ulospäin.
57 §. Korkkihuokoset. Kuten epidermiksessä on ilmarakoja, on korkissakin elimiä, jotka tekevät ulkoilman pääsyn elävään kuorisoluk-
