B. Oppi kasvien sisärakenteesta.
93
siirtyminen on. Kuta suuremmaksi kasvi tulee, sitä välttämättömämmäksi käy sen takia erityisten solukkojen muodostuminen, joiden tehtävänä on johtaa aineita elimestä toiseen, etenkin maanpäällisistä maanalaisiin, ja päinvastoin. Näiden solukkojen aineksina täytyy välttämättä olla pitkänomaisia soluja tai solusulautumia, jotka ovat järjestyneet jänteiksi.
Alhaisemmilta kasveilta (sekovartisilta ja sammalilta) varsinainen johtosolukko puuttuu. Nuo kasvit ovatkin enimmäkseen pieniä. Leviin kuuluvat kyllä kasvikunnan suurimmat muodot (Macrocystis, kuva 6, voi tulla 300 metrin pituiseksi), mutta kun ne elävät kokonaan vedessä, ne tuskin tarvitsevat mitään erikoiselimiä aineiden johtoa varten. Kuitenkin saattaa huomata jo useista levistä ja sammalista, että niiden sisemmät solut pyrkivät pitenemään. Monella sammalella (useimpien lehtisammalten varressa, lehtisuonessa ja pesäkeperässä) jo tavataan pitkänomaisista soluista, joiden sisällys poikkeaa ympäröivien solukkojen sisällyksestä, muodostuneita solukimppuja. Korkeammilla kasveilla (sanikkaisilla ja siemenkasveilla) on selvästi erilaistunut johtosolukko, joka jänteinä tai nauhoina, joita sanotaan johtojänteiksi eli putkilojänteiksi (Leitbündel, Gefässbündel, Fibrovasalstrang), kulkee kasvin kaikkien osien kautta. Tunnetuimmat esimerkit johtojänteistä ovat lehtien suonet, jotka kulkevat lehtilavassa kaikkiin suuntiin ja pehmeiden osien mädännyttyä säilyvät jonkinmoisena rankona (kuva 32). Selviä johtojänteitä voi, jos pehmeät osat muserretaan, saada näkyviin värittöminä, paksuina rihmoina ruohokasvien varsistakin (samoin myös Plantago majorin lehtiruodista). Usein johtosolukko on niin kehittynyt, kun sitä syntyy jatkuvasti, että se muodostaa mahtavia ainejoukkoja, joissa on vain hyvin vähän pehmeää solukkoa jäljellä. Tällaista johtosolukkojoukkoa on puiden puuosa.
59 §. Johtojänteen yleinen rakenne. Johtojänneaihe on yhdenlaisten, pitkien, ohutseinäisten, runsaasti alkulimaa sisältävien solujen muodostama (kuvat 127, 128), jotka solut polveutuvat alkeiskasvusolukosta. Vanhetessaan tämän solukon yksityiset solut saavat toinen toisensa perästä pysyvän muotonsa. Tätä jatkuu joko niin kauan, että kaikki solut saavat lopullisen muotonsa, tai tietty kerros jänteestä jää kasvusolukoksi kasvusolukoksi. Tämä kerros on jälsi (Kambium), Sellaisia johtojänteitä, joissa jälttä tavataan, sanotaan avonaisiksi (offen, kuva 133); suljetuiksi (geschlossen) taas sellaisia, joista jälsi puuttuu (kuva 134).
