Siirry sisältöön

Sivu:Kasvitieteen oppikirja (Elfving).djvu/114

Wikiaineistosta
Tämän sivun oikoluvussa oli ongelmia

100

I. Muoto-oppi.

matisch) johtojänne tai, kuten saniaisten (kuva 135) vahvemmissa jänteissä, putkilo-osa, nilakehäinen (perileptomatisch) johtojänne. Viimeksimainituissa ovat rengas- ja kierrevesisolut eli ne ainekset, jotka muodostuvat ensiksi, useimmiten sijoittuneet kahteen tai wuseampaan eri kohtaan putkilo-osan kehälle. Tähän ryhmään kuuluvat useimpien saniaisten johtojänteet.

Johtojänteiden tupet. Usein ympäröi johtojännettä solukkotuppi, jonka solut ovat paksuseinäisiä, enimmäkseen puutuneita suippusoluja, niinisyitä (kuvat 133, 134). Tämä tuppi ei kuulu varsinaiseen johtojänteeseen, sillä kun ei ole mitään tekemistä itse aineiden johdossa, ja usein se puuttuukin; se kuuluu vahvikesolukkoon (63 §, 1) Aivan

Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun.

Kuva 134. Suljetun, ulkonilaisen johtojänteen poikkileikkaus maissin (Zea mays) varresta. a ulkosivu. i sisäsivu (varren rankaan nähden). p perussolukko. g, g kaksi suurta huokosputkiloa, niiden välissä pienempiä verkkomaisesti paksunneita, rengashuokosellisia vesisoluja. s kierreputkilo. r erään rengasputkilon rengas. l ilmalla täyttynyt hajoamalla syntynyt, ohutseinäisten solujen ympäröimä ontelo. Nämä solumuodot kuuluvat putkilo-osaan. Siiviläosassa näkyvät selvästi laajaonteloiset siiviläputket v; niiden väliset pienemmät, nelikulmaiset solut ovat seurasoluja. Koko jännettä ympäröi niinisyinen tuppi.