Siirry sisältöön

Sivu:Kasvitieteen oppikirja (Elfving).djvu/126

Wikiaineistosta
Tämän sivun oikoluvussa oli ongelmia

112

I. Muoto-oppi.

Ulkoketoksi (Exodermis) nimitetään juuren kuoren ulointa solukerrosta silloin, kun sen rakenne on samanlainen kuin sisäketon (korkkiutuminen, paksuneminen, läpäisysolut). Se tavataan etenkin yksisirkkaisilla. Vanhassa juuressa, jonka päällysketto juurikarvoineen on murtunut, ulkoketto toimii pintakerroksena. Keskuslieriön yhdistyssolukko voidaan myös eräissä tapauksissa lukea perussolukkoon, vaikka se on usein vahvikesolukon luontoista.

68 §. Lehden perussolukko, jota sanotaan lehtitylpyksi (Mesophyll), on omituisesti erilaistunut. Ymmärtääksemme sen rakenteen meidän on muistettava, että lehden toimena on osaksi hiilihapon yhteyttäminen (Assimilation), osaksi veden haihtumisen (Transspiration) välittäminen.

Hiilihapon yhteyttämiseksi sanotaan elimellisen aineen muodostumista kasvissa ilman hiilihaposta ja vedestä, samalla kuin kasvista poistuu happea. Yhteyttäminen tapahtuu vain vihreissä elimissä, sillä se on riippuvainen lehtivihreähiukkasista (siv. 54), joissa, kuten ennen jo on osoitettu, tärkkelys esiintyy ensimmäisenä näkyvänä yhteyttämistuotteena. Yhteyttämiseen on valo välttämätöntä; siinä kasvi ottaa hiilihappoa, samalla kuin happea ja vesihöyryä poistuu pääasiallisesti ilmarakojen kautta, jotka sijaitsevat etupäässä lehden alapinnassa.

Tavallisen erilaispintaisen lehden poikkileikkauksessa näkyy molemmilla sivuilla uloinna päällysketto. Yläsivulla perussolukko on muodostunut pylvästylpyksi (Palissadenparenchym), alasivulla taas hohkatylpyksi (Schwammparenchym). Edellisen solujen pituussuunta on kohtisuorassa pintaa vastaan, niiden soluvälit ovat kapeat, ja lehtivihreähiukkasia on runsaasti (kuva 148). Tästä johtuu, että niissä on suotuisat edellytykset hiilihapon yhteyttämiselle, tälle ilmiölle välttämätön valo kun pääsee niihin mahdollisimman täydellisesti. Syntyneiden ravintoaineiden pitää niin pian kuin mahdollista joutua kasvin hyväksi, ja se seikka, että pylvästylppysolujen pi-

Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun.

Kuva 148. Pyökin lehden poikkileikkaus. o.o yläpinnan, u.o alapinnan päällysketto. pa pylvästylppy, jonka alla jalustasoluja. sv hohkatylppy. Sp ilmarako. Cm ilmaontelo. (260/1)