Siirry sisältöön

Sivu:Kasvitieteen oppikirja (Elfving).djvu/129

Wikiaineistosta
Tämän sivun oikoluvussa oli ongelmia

B. Oppi kasvien sisärakenteesta.

115

Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun.

Kuva 150. Kaavamainen esitys jälsisolun toiminnasta. 19 peräkkäisiä asteita yhden jälsisolun ja sen yhä uudelleen kahtia jakautuessa syntyvien putkilo-osan b1, b2 ja siiviläosan l1, l2 solujen kehityksessä. 1:ssä vielä yhtenäisen, 2:ssa jakautuneen jälsisolun ylempi (ulompi) tytärosa on 3:ssa muuttunut siiviläosan soluksi l1; 4:ssä on alempi, jälsisolun luonteen säilyttänyt tytärosa taas jakautunut, ja sen alempi (sisempi) tytärosa on 5:ssä muuttunut putkilo-osan soluksi b1 j. n. e. Int. kasviosan keskustaan, Ext. sen ulkopintaan päin.

ikäisten ydinsäteiden, solut ovat pääasiassa täysin kehittyneitä eivätkä enää jakaudu; kuitenkin ovat johtojänteiden jälteen liittyvän ydinsäteen vyöhykkeen solut edelleenkin jakautumiskykyisiä. Ne jakautuvat tangentin suuntaisin seinin, ja näin syntyy onttolieriö, joka poikkileikkauksessa esiintyy renkaana, jälsirenkaana (Kambiumring). Alkuperänsä puolesta voidaan tässä siis erottaa kaksi osaa: jännejälsi [...]Faszikularkambium), s. o. yksityisten johtojänteiden jälsiosa, ja jännevälijälsi (Interfaszikularkambium), s. o. erityisistä ydinsädesoluista polveutuva jälkikasvusolukko (kuvat 151, 152).

Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun.

Kuva 151. Kaksisirkkaisen kasvin paksuuskasvu. Jännejälsi ja jännevälijälsi j muodostuneet. y ydin. k kuori. p johtojänteen putkilo-osa; n sen siiviläosa.

Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun.

Kuva 152. Begonian varren avonaisen johtojänteen poikkileikkaus. Putkilo-osa piirretty tummaksi. Jännejälteen liittyy jännevälijälsi. (150/1)