B. Oppi kasvien sisärakenteesta.
117
Jännejälsi muodostaa, kuten jo on mainittu, varren keskustaan päin putkilo-osan, ulospäin taas siiviläosan aineksia. Jännevälijällen toimintatavassa voi erottaa kaksi, seuraavassa (kuvat 153, 154) kaavamaisesti esitettyä muotoa:
A. Jännevälijälsi muodostaa vain ydinsäteissä jo aikaisemmin olevien solujen kaltaisia soluja. Ydinsäteet ja johtojänteet kasvavat siten rinnakkain, samalla tavoin, säteen suuntaisesti. Yksityiset johtojänteet erottautuvat selvästi; niiden luku ei lisäänny. Toisinaan jännejälsi muodostaa säteen suuntaisia, tylppysolukkoisia säteitä, toisikäisiä ydinsäteitä, jotka ilmeisesti helpottavat johtojänteessä jänteen suuntaisesti tapahtuvaa aineenvaihtoa. Tämä muoto (kuva 153) on verraten harvinainen (Aristolochia).
B. Jännevälijälsi toimii samalla tavoin kuin jännejälsi; se muodostaa siis sisäänpäin putkilo-osan, ulospäin taas siiviläosan aineksien kaltaisia soluja ja solusulautumia (kuvat 154, 155). Tämä toiminta ei ala yhtenäisesti jännevälijällen joka kohdassa, vaan siellä täällä, niin että ensi-ikäisten johtojänteiden väliin muodostuu pieniä toisikäisiä johtojänteitä, mutta tuo toiminta leviää, joten jälsirenkaan sisäpuolelle on pian muodostunut melkein yhtenäinen, putkilo-osan kaltainen puu ja sen ulkopuolelle siiviläosaa muistuttava, aina puuta vähäisempi solukko. Yksityisiä johtojänteitä ei enää voi erottaa, mutta niiden alkuperäistä asemaa osoittavat lähinnä ydintä olevat putkilo-osan vanhimmat osat. Ensi-ikäinen ydinsäde ei kasva sellaisenaan. Ainoastaan paikoitellen jännevälijälsi muodostaa tavallisia ydinsädesoluja. Alkuperäinen ydinsäde hajaantuu siis lukuisiksi mataloiksi ja kapeiksi ydinsäteiksi, joista useimmat kulkevat vain lyhyen matkan ytimen ja kuoren välillä (kuva 156). Samoin kuin A-tapauksessa muodostaa jännejälsi tällöinkin pieniä toisikäisiä ydinsäteitä. — Tämä muoto on tavallisin.
| Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun. |
Kuva 156. Pienempien ydinsäteiden muodostuminen. Kaavamainen tangentin suuntainen leikkaus varresta. Kahden johtojänteen l välinen ensi-ikäinen ydinsäde pm on toisikäisen paksuuskasvun aikana jakaantunut useiksi pieniksi ydinsäteiksi, joita ympäröivät muut puuainekset, jotka nekin ovat ensi-ikäisen ydinsäteen jällen muodostamat.